Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 25.08.2022/Pykälä 47


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin, Maankäyttö ja kaavoitus

 

Elinvoimalautakunta 25.08.2022 § 47  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 38 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

Ajalla 9.6.-17.8.2022 ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

Maankäyttöpäällikkö

 

14.06.2022 § 97 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-679-5 Suopursuntie 26

16.06.2022 § 98 Jatkoaika vuokrasopimuksen allekirjoittamiselle, 543-1-735-3, Metsolankaari 9 Rajamäki

20.06.2022 § 99 Omakotitontin 543-3-675-6 Suopursuntie 13, vuokrasopimuksen purkaminen

21.06.2022 § 100 Kiinteistön Slumppi 543-401-10-140 myynti Herusten asemakaava-alueelta

21.06.2022 § 101 Hallintaoikeuden jatkaminen kiinteistöllä Kakkola 543-402-11-84 Krannilan alueella, Kirkonkylä

21.06.2022 § 102 Nurmijärven sähkö Oy:n maanvuokrasopimuksen irtisanominen tila 858-405-4-88, Tuusula

30.06.2022 § 103 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-675-6 Suopursuntie 13

30.06.2022 § 104 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-686-5 Vilukonkuja 3

07.07.2022 § 105 Omakotitontin vuokraus, Rajamäki 543-1-303-2 Kiuaskuja 3

08.07.2022 § 106 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-679-4 Suopursuntie 28

01.08.2022 § 107 Omakotitontin myynti, Rajamäki 543-1-738-3, Kaislikkokuja 6

02.08.2022 § 108 Omakotitontin myynti Rajamäen Uudenniityntien alueelta 543-1-248-4, Miilumetsänlenkki 8

02.08.2022 § 109 Omakotitontin myynti Klaukkalan Vanha-Klaukan alueelta 543-3-677-8, Suopursuntie 10

12.08.2022 § 110 Omakotitontin luovutuspäätöksen tarkistaminen, Klaukkala 543-3-681-2 Suopursuntie 44

12.08.2022 § 111 Jatkoaika kauppakirjan allekirjoitukselle, Klaukkala 543-3-92-3 Järvimaanranta 6

17.08.2022 § 112 Jatkoaika kauppakirjan allekirjoitukselle, Klaukkala 543-3-96-3 Järvimaankaari 19

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala, hannu.kujala@nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.