Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 25.08.2022/Pykälä 46



 

 

Elinvoimalautakunnan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.6.2022

 

Elinvoimalautakunta 25.08.2022 § 46     

612/02.02.01/2022  

 

 

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Talousarviovuoden viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksessä.

 

Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat kuntastrategiasta johdettujen vuositavoitteiden, käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan myös tilinpäätösennuste. Talousarvion muutosehdotukset perusteluineen esitellään pääsääntöisesti valtuustolle raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

 

Elinvoimalautakunta raportoi ohjeellisena hyväksytyn yleiskaavaohjelman toteutumisesta osavuosikatsauksessa (OVK II) ja toimintakertomuksessa.

 

Talousarviossa käyttötalous on valtuustoon nähden sitova pääsääntöisesti toimialoittain niin, että sitovuus on toimintatuottojen ja -kulujen erotus eli netto (toimintakate). Toimialatasoisesta sitovuudesta poikkeaa mm. tulosalue omaisuuden tuotot ja hallinta, joka on valtuustoon nähden sitova toimintakatetasolla.

 

Investointiosassa määrärahojen ja rahoitusosuuksien erotus (nettomääräraha) on sitova valtuustoon nähden hankekohtaisesti.

 

Tulosalue maankäyttö ja kaavoitus jakautuu asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan sekä elinvoimalautakuntaan. Elinvoimalautakunnalle kuuluvat maankäyttö ja yleiskaavoitus, asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle puolestaan asemakaavoitus sekä kiinteistö- ja mittaustoimi. Lisäksi elinvoimalautakunnalle kuuluu ympäristötoimialalta tulosalue omaisuuden tuotot ja hallinta.

 

Osavuosikatsaus II (OVK II) annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle ajalta 1.1.- 30.6.2022.

 

Maankäyttö ja kaavoitus

Maankäytön ja kaavoituksen tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti, kuitenkin mahdollisesti talousarviota parempana.

 

Omaisuuden tuotot ja hallinta

Omaisuuden tuottojen ja hallinnan osalta arvioidaan toimintakatteen toteutuvan talousarvion mukaisesti. Kiinteän omaisuuden investointien (maa-alueiden hankinta ja myynti) arvioidaan myös toteutuvan talousarvion mukaisesti.

 

Koko ympäristötoimialan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan vähintään 250 000 euroa talousarvioita parempana.

 

Koko toimialan osavuosikatsaus, sitovien toiminnallisten tavoitteiden ja lautakuntatasoisten tavoitteiden sekä NUUKA-toimenpideohjelman toteutumat ajalta 1.1.-30.6.2022 ovat liitteinä.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Elinvoimalautakunta hyväksyy liitteen mukaiset osavuosikatsaukset, maankäytön ja yleiskaavoituksen sekä omaisuuden tuottojen ja hallinnan osalta ajalta 1.1.-30.6.2022.

Elinvoimalautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia sekä tekstiosan tarkistuksia vastaamaan ympäristötoimialan kaikkien lautakuntien osavuosikatsauskäsittelyä.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.