Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 12.05.2022/Pykälä 29



 

 

Nurmijärven kunnan tilintarkastuskertomus 2021, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilikaudelta 2021

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 86   

 

 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä lisäksi konsernitilinpäätös.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.

 

Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kunnan toiminnan kehittymistä koskevista tärkeistä seikoista. Sen erityisenä tehtävänä on selvittää valtuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista kunnassa ja kuntakonsernissa. Siinä on annettava myös tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Siihen on sisällytettävä selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä ja arvio konsernin todennäköisestä tulevasta kehityksestä. Lisäksi siinä on tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Liikelaitoksen tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan soveltuvin osin samoja yleisohjeita kuin kunnan tilinpäätöksessä.

 

Tarkastuslautakunta antaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi valtuustolle ja tekee esityksen siitä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus. Tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksensa valtuustolle erikseen.

 

Kunnan toiminnan ja talouden toteutuminen tilikaudella 2021

 

Tilikausi 2021 päättyi kunnan talouden kannalta positiivisesti tuloksen asettuessa 16,8 milj. euroon. Tilikauden aikana kunnan tilinpäätösennuste vaihteli voimakkaasti alkuvuoden alijäämästä loppuvuoden maltilliseen ylijäämäennusteeseen. Ennusteen vaihteluun vaikutti merkittävästi koronan aiheuttama epävarmuus ja epätietoisuus siitä, minkä suuruisena valtio korvaa kunnille koronapandemian hoidosta aiheutuneet kustannukset. Alkuperäinen talousarvio oli tehty 3,6 milj. euroa alijäämäiseksi ja alkuvuodesta tilikauden alijäämäennuste asettui 5,7 milj. euroon. Alijäämäennusteen taustalla vaikutti erityisesti koronan vaikutukset sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen nousuun sekä epävarma tilannekuva toimintatuottojen, ja varsinkin maanmyynnin luovutusvoittojen osalta. Kesken vuotta tarkentuneiden poikkeuksellisen suurien maanmyynnin luovutusvoittojen ja parantuneen verotuloennusteen myötä kunnan tilinpäätösennuste kääntyi vuoden puolenvälin jälkeen positiiviseksi, sisältäen kuitenkin suuria epävarmuustekijöitä sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvusta ja sote-palveluihin mahdollisesti kohdistuvista koronatuista. Tilikauden tulos toteutui lopulta huomattavasti ennustettua parempana, kun vuodenvaihteessa saatiin lopullinen varmuus sote-palveluihin kohdentuvien koronatukien suuruusluokasta.

 

Kunnan palvelutuotannon nettomenoja kuvaava toimintakate oli 217,8 milj. euroa. Toimintakate pieneni edellisvuodesta 7,3 milj. euroa, joka selittyy pääasiassa maanmyyntien luovutusvoittojen huomattavasta kasvusta ja valtion koronatukien myötä pienentyneistä sote-menoista. Kunnan omassa palvelutuotannossa nettomenojen kasvu edellisvuodesta oli 1,5 milj. euroa.

 

Verotuloja kertyi yhteensä 210,4 milj. euroa. Verotulot nousivat edellisvuodesta 9,7 milj. euroa. Kasvusta noin 5,7 milj. euroa muodostui kunnallisveron kautta, johon on vaikuttanut ansiotulojen suotuisa kehitys ja 1,2 milj. euroa kiinteistöveron edelliseltä verovuodelta tilitettyjen tulojen kautta. Yhteisöverotuotot kasvoivat edellisvuodesta 2,8 milj. euroa kuntatalouden koronatukipakettiin kuuluneen kunnan jako-osuuden määräaikaisen korotuksen seurauksena.

 

Valtionosuuksia kertyi yhteensä 41,5 milj. euroa. Valtionosuudet laskivat huomattavasti edellisvuodesta, noin 10,2 milj. euroa. Valtionosuuksien laskua selittää erityisesti valtion koronatukien siirtyminen kuntien valtionosuusjärjestelmästä sairaanhoitopiireille ja kuntayhtymille kohdennettuihin valtionavustuksiin, jotka puolestaan pienensivät kuntien toimintakuluja. Koronatukia kohdennettiin Nurmijärven kunnalle valtionosuusjärjestelmän kautta yhteensä noin 2,7 milj. euroa. Koronatukien on määrä poistua kuntataloudesta vuodesta 2022 alkaen.

 

Rahoitustuottojen ja -kulujen netto oli tilinpäätöksessä 1,8 milj. euroa positiivinen, joka on 0,5 milj. euroa edellisvuotta suurempi. Negatiivisten korkojen myötä kunnan korkomenot tippuivat vuonna 2021 huomattavasti.

 

Poistot asettuivat 19,1 milj. euroon kasvaen edellisvuodesta 0,8 milj. euroa.

 

Kunnan tilikauden tulos asettui 16,8 milj. euroon. Tilikauden tuloksesta on ehdotettu tehtävän 13,8 milj. euron investointivaraus, jonka jälkeen tilikauden ylijäämä asettuu 3,0 milj. euroon.

 

Kunnan investointitaso laski edellisvuosien tasosta investointien omahankintamenon asettuessa 27,5 milj. euroon. Vuodelta 2021 siirtyi useita hankkeita vuodelle 2022. Merkittäviä investointeja talonrakennushankkeiden osalta olivat NYK Mikkolan peruskorjaus (jatkuu alkuvuoden 2022), Urheilupuiston koulu ja Maaniitun koulu. Kunnallistekniikan rakentamisen nettokulut olivat 9,4 milj. euroa. Merkittäviä infrahankkeita olivat mm. Klaukkalan kehätie, Vanha-Klaukan, Heinojan ja Kylänpään alueet, Klaukkalan urheilukentän peruskorjaus ja Altian sekä Ilvesvuori pohjoisen työpaikka-alueet.

 

Kunnan lainakanta asettui 217,3 milj. euroon. Velkaantuminen on hidastunut vuosina 2020-2021 aiempien vuosien tasosta valtion koronatukien ansiosta, ja lainakannan kasvu asettui vuonna 2021 10,5 milj. euroon. Pitkäaikaisten lainojen nettovähennys oli 10,6 milj. euroa ja lyhytaikaisten lainojen nettolisäys 21,2 milj. euroa.

 

Talouden tunnuslukujen perusteella kunnan taloudellinen asema ei oleellisesti muuttunut edellisvuodesta. Kunnan talouden vakavaraisuutta kuvaava omavaraisuusaste nousi maltillisesti edellisvuoden 33,5 prosentista 35,5 prosenttiin. Tasapainoisen talouden omavaraisuusaste tulisi olla vähintään 50 prosenttia. Kunnan lainojen ja käytettävissä olevien tulojen välistä suhdetta kuvaava suhteellinen velkaantuneisuus nousi 88,9 prosentista 89,6 prosenttiin. Kunnan tulorahoituksen riittävyyttä vieraan pääoman korkokuluihin ja pääoman lyhennyksiin kuvaava laskennallinen lainanhoitokate oli 1,3 joka osaltaan vahvistaa muiden tunnuslukujen tavoin kunnan taloudellisen aseman olevan haastava.

 

Kunnan talouden ennustetaan kääntyvän uudelleen alijäämäiseksi viimeistään vuodesta 2025 alkaen. Valtion koronatuet poistuvat kuntataloudesta kuluvan vuoden jälkeen, ja sote-uudistuksen jälkeen kunnan tulorahoitus pienenee samaan aikaan kun investointipaineet kasvavat. Alijäämäisen talouden ja merkittävien investointipaineiden seurauksena velkaantumisen ennakoidaan jatkuvan voimakkaana ja lainakannan arvioidaan saavuttavan 400 milj. euron tason kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä. Kunnassa käynnissä oleva kestävän kasvun sopeutustyö tähtää alijäämäkierteen katkaisemiseen ja velkaantumisen hillitsemiseen jo lähivuosien aikana. Valtuusto päätti palvelutuotannon sopeutuksista tammikuussa 2021. Valtuuston on määrä päättää sopeutusten jatkotoimista osana NUUKA-ohjelman päivittämistä vuoden 2022 aikana.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää:
1. esittää valtuustolle tilikauden 2021 tuloksen käsittelystä seuraavaa:

-tuloutetaan suunnitelman mukaan kunnan poistoeroa 12 500,00 euroa,

- Nurmijärven yhteiskoulun (NYK) ja lukion investointihankkeeseen kohdistetaan 13 800 000,00   euron investointivaraus, 

- Nurmijärven Vesi liikelaitoksen tilikauden ylijäämä 2 830 840,29 euroa siirretään johtokunnan esityksen mukaisesti liikelaitoksen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille,

- Aleksia liikelaitoksen tilikauden alijäämä -2 121,00 euroa siirretään johtokunnan esityksen mukaisesti liikelaitoksen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille,

- Nurmijärven kunnan tilikauden ylijäämä 216 224,10 euroa siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.

2. allekirjoittaa tilikauden 2021 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi,

3. saattaa tilikauden 2021 tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi,

4. oikeuttaa talouspalvelut tekemään mahdollisesti tarvittavat tekniset korjaukset tilinpäätösasiakirjaan.

 

Valmistelija

va. talousjohtaja Erno Kontio, puh. 040 317 2071

taloussuunnittelupäällikkö Maiju Paaso, puh. 040 317 3532

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

vs. tekninen johtaja Leena Vuorenpää, puh. 040 317 2301

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 12.05.2022 § 29     

429/02.02.01/2022  

 

 

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 28.3.2022 Nurmijärven kunnan ja kuntakonsernin tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja luovutti sen tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä teki valtuustolle esityksen tilikauden 2021 tuloksen käsittelystä.

 

Kuntalain 113 §:ssä todetaan, että valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös viimeistään kesäkuun

loppuun mennessä. Samassa yhteydessä käsitellään tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden

myöntäminen tilivelvollisille.

 

Kuntalain 123 §:n mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava

julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja

tilinpäätös.

 

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus,

jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös

hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen

johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Tilintarkastuskertomuksen valmistelu valtuuston käsittelyyn on kuntalaissa määrätty tarkastuslautakunnan tehtäväksi.

 

Nurmijärven kunnan vastuunalainen tilintarkastaja on tarkastanut vuoden 2021 tilinpäätöksen ja luovuttaa tilintarkastuskertomuksen kokouksessa. Kunnan vastuunalainen tilintarkastaja esittelee tilintarkastuksen yhteenvetoraportin ja tilintarkastuskertomuksen.

 

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

 

Esitys 

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tilintarkastajan tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021. Tarkastuslautakunta toimittaa tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi ja toteaa, että tarkastuskertomus ei sisällä sellaista muistutusta, josta olisi hankittava asianomaisen selitys ja sekä kunnanhallituksen lausunto.

Tarkastuslautakunta merkitsee tilintarkastuksen yhteenvetoraportin vuodelta 2021 tiedoksi ja antaa sen kunnanhallitukselle tiedoksi ja toimenpiteitä varten.

Tarkastuslautakunta päättää esittää valtuustolle, että
- vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja
- tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021. 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta käsitteli tilintarkastuskertomuksen ja tilintarkastuksen yhteenvetoraportin sekä merkitsi ne tiedoksi.

Tarkastuslautakunta päätti esittää valtuustolle, että
- vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja
- tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021. 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.