Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.01.2022/Pykälä 4


Liite4 Varusteohjelma Tekla 2022

 

 

Varusteohjelman hyväksyminen vuodelle 2022

 

Tekninen lautakunta 20.01.2022 § 4     

5/02.02.00/2022  

 

 

Tekninen lautakunta on varannut vuoden 2022 kunnallistekniikan rakentamisohjelmassa varusteisiin (tievalaistus yms.) 600 000 euroa.

 

Nurmijärven kunnan vanhimpien asemakaavoitettujen asuntoalueiden ja teollisuusalueiden infrastruktuurin saneeraustarve on ajankohtainen. Kunnan katuvalaistus on kiinnitetty suurimmalta osaltaan vanhan sähköverkoston pylväisiin ja on rakenteeltaan vanhentunut. Tievalaistuksen saneeraus on kannattavaa toteuttaa sähköverkon saneerauksen yhteydessä. Samalla vanha ja elohopealamppuihin perustuva valaistus saadaan muutettua energiaa säästävämpiin uudenaikaisiin led-valaisimiin. Kuluvana vuonna myös kunnan valaistusverkon omaisuuden ja vikailmoitusten hallinnoinnin kehitys sekä järjestelmän uusiminen on ajankohtainen.

 

Saneerauskohteet on esitetty liitteenä olevalla listalla ohjeellisena. Lisäksi vuodelle 2022 on tarvetta muiden varusteiden, kuten roskakorien, penkkien, bussipysäkkikatosten yms. hankkimiselle noin 20 000 euron arvosta. Varusteohjelmaan voidaan tehdä tarpeellisia täsmennyksiä ja muutoksia määrärahavaltuuksien puitteissa.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

 

Valmistelija

kunnallistekniikan päällikkö Jyrki Meronen, jyrki.meronen@nurmijarvi.fi, katupäällikkö Markku Koskinen, markku.koskinen@nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Keskustelun aikana Jaakola-Siimes esitti mm. Diakiteen kannattamana esityksen hyväksymistä siten muutettuna, että ohjeellisena hyväksyttävien kiinteiden roska-astioiden, penkkien ja bussipysäkkikatosten hankintaan varataan 40 000 euroa. Puheenjohtajan tiedustellessa, voiko lautakunta olla yksimielinen Jaakola-Siimeksen muutosesityksestä, lautakunta ilmaisi olevansa yksimielinen.

 

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä ohjeellisesti liitteen mukaisen varusteohjelman (valaistustyöt vuonna 2022). Lisäksi varustemäärärahasta varataan ohjeellisesti 40 000 euroa kiinteiden roska-astioiden, penkkien ja bussipysäkkikatosten hankintaan.

Kunnallistekniikan päällikkö oikeutetaan tekemään varusteohjelmaan tarpeellisia täsmennyksiä ja muutoksia määrärahavaltuuksien puitteissa.

Varusteohjelma annetaan talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti tiedoksi kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.