Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 21.09.2021/Pykälä 72



 

 

Elinvoimalautakunnan talousarvio 2022 ja taloussuunnitelma 2023-2024

 

Elinvoimalautakunta 21.09.2021 § 72     

1003/02.02.00/2021  

 

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Vuosittaisen talousarviovalmistelun käynnistämiseksi kunnanhallitus hyväksyy kunnan hallintosäännön mukaisesti talousarvion suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet, joiden perusteella toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa. Kunnanhallitus on 21.6.2021 § 170 hyväksynyt palveluiden järjestämissuunnitelman ja talousarviokehyksen 2022 sekä talousarvion laadintaohjeen.

 

Talousarviokehys 2022 on laadittu siten, että kunnan oman palvelutuotannon osalta käyttötalouden kasvu on rajattu 1,5 prosenttiin. Suunnitelmavuodet 2023 ja 2024 tulevat niin ikään olemaan niukat, joka osaltaan huomioidaan varsinaisessa budjetoinnissa. Talousarviokehyksessä tilikauden tulosennuste on maltillisesti positiivinen noin 0,6 milj. euroa ja kokonaistalouden rahoitusvaje (=toiminnan ja investointien rahavirta) asettuu 23 milj. euroon. Toimialojen kehykset sisältävät NUUKA:n toimenpidesuunnitelmassa linjatut sopeutukset sekä muita erinäisiä sopeutuksia.

 

Talousarviokehys 2022

Talousarviokehys vuodelle 2022 on tehty ulkoisten ja sisäisten tuottojen ja kulujen pohjalta. Käyttötalouden kehys on annettu toimiala- ja liikelaitostasolla nettomääräisenä (=toimintakate). Enimmäisinvestoinnit on kehyksessä määritelty bruttomääräisenä. Investointikehys vuodelle 2022 on 50,0 milj. euroa.

Talousarviokehyksen asettamisessa on huomioitu NUUKA-ohjelman ja NUUKA:n toimenpidesuunnitelman tavoitteet. Kehysvalmistelun lähtökohtana on käyttötaloudessa ollut vuoden 2021 talousarvio ja tilinpäätösennuste, koska vuosi 2020 oli koronan vuoksi poikkeuksellinen eikä näin ollen anna parasta mahdollista valmistelulähtökohtaa. Tämän lisäksi toimialoja ja liikelaitoksia on ohjeistettu huomioimaan keskeisiä toiminnallisia ja taloudellisia muutoksia tulevalta vuodelta, joita lähtötasona vuoden 2021 talousarvio ja tilinpäätösennuste eivät sisällä.

 

Toimialojen ja liikelaitosten kehysehdotusten pohjalta on käyty neuvottelut toimialoittain, jonka jälkeen kehystä on tasapainotettu siten, että käyttötalouden kasvu on rajautunut kunnan oman toiminnan osalta vuoden 2021 tilinpäätösennusteeseen nähden -1,0 milj. euroon (-0,99 %). Sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta puolestaan kehys on 6,6 milj. euroa (4,9 %) vuoden 2021 tilinpäätösennustetta suurempi. Koko kunnan osalta kehyksen toimintakate on 0,4 milj. euroa (-0,2 %) kuluvan vuoden tilinpäätösennustetta pienempi. Tämä johtuu pitkälti vuodelle 2022 ajoittuvista poikkeuksellisen suurista maaomaisuuden luovutustuloista. Ilman näitä luovutustuloja kunnan toimintakate olisi n. 5,6 milj. euroa (+2,4 %) kuluvan vuoden tilinpäätösennustetta heikompi.

 

Käyttötaloudelle kustannuspaineita kuntatasolla syntyy vuonna 2022 erityisesti yleissitovista palkkaratkaisuista. Henkilöstökuluihin on kehyksessä varauduttu 1,5 prosentin korotuksella, jonka euromääräinen vaikutus henkilöstökuluihin on noin 1,2 milj. euroa.

 

Toimialoilla kustannuspaineita syntyy muun muassa varhaiskasvatuksen asiakasmaksu-uudistuksen myötä pienenevistä asiakasmaksutuloista, palvelusetelimenojen kasvusta, sisäisten veloitusten indeksikorotuksista, kotihoidon- ja yksityisen hoidon tuen noususta, purettavien ja myytävien rakennusten tutkimuksista ja Kelan työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvusta. Helpotuksia menoihin on arvioitu syntyvän mm. NUUKA-toimenpideohjelman sopeutuksien myötä. Tuloissa merkittävimpänä erona aiempiin vuosiin on merkittävät tonttien luovutuksesta saatavat tulot, jotka kääntävät kehyksen tilikauden tuloksen niukasti ylijäämäiseksi. Ilman näitä tuloeriä, tilikauden tulos olisi noin 5,5 milj. euroa negatiivinen.

Kunnan vuosikatteen arvioidaan kehyksessä asettuvan 24,7 milj. euroon. Vuosikatteella kyetään rahoittamaan investoinneista noin 50 prosenttia, jonka perusteella nettolainanoton arvioidaan asettuvan 17,5 milj. euroon. Siten kunnan lainakannan arvioidaan nousevan 242,5 milj. euroon vuoden 2022 loppuun mennessä.

Tiukasta käyttötalouden kehyksestä ja merkittävistä omaisuuden luovutustuloista huolimatta tilikauden ennustetaan kehyksessä olevan vain niukasti ylijäämäinen, noin 0,6 milj. euroa.

 

Käyttötalouden talousarvioraami on sitova toimialoittain toimintakatetasolla.

 

Ympäristötoimialan talousarvio ja -suunnitelmaesitys 2022-2024 on valmisteltu kunnanhallituksen antaman talousarviokehyksen pohjalta.

 

Sitovat toiminnalliset tavoitteet

Toimialojen sitovat vuositavoitteet esitetään talousarvion perustelutekstissä. Tavoitteet esitetään strategisten linjausten ja tavoitteiden mukaisesti toimialoittain.

 

Suunnitelmavuosien 2023 ja 2024 budjetointi

Suunnitelmavuosien budjetoinnissa tulee huomioida NUUKA-ohjelmaan pohjautuvat käyttötalouden kasvurajoitteet, joiden perusteella käyttötalouden nettomenojen (toimintakate) muutos nykyisten talousennusteiden perusteella on kunnan omien toimialojen osalta -1 % vuosina 2023 ja 2024. Budjetoinnissa tulee myös ottaa huomioon NUUKA-toimenpideohjelman toimenpiteet. Suunnitelmavuosien budjettiennusteen tulee perustua todellisten kustannusmuutosten arviointiin.

 

Lauta- ja johtokuntien tulee hyväksyä talousarviokehykseen perustuvat talousarvioehdotuksensa 19.9.2021 mennessä. Valtuusto hyväksyy 17.11.2021 talousarvion ja -suunnitelman vuosille 2022-2024.

 

Elinvoimalautakunnalle kuuluu ympäristötoimialalla maankäyttö ja yleiskaavoitus maankäytön ja kaavoituksen tulosalueelta sekä omaisuuden tuotot ja hallinta.  Ko. talousarvioesitykset sisältyvät liitteenä olevaan koko ympäristötoimialatasoiseen talousarvioon. Tilinpäätösennuste 2021 perustuu ensimmäiseen osavuosikatsaukseen.

 

Liitteenä on esitys ympäristötoimialan valtuustoon nähden sitovista strategisista tavoitteista. Samoin liitteenä on luonnos ympäristötoimialan lautakuntatasoisiksi tavoitteiksi, jotka hyväksytään alkuvuodesta 2022 käyttösuunnitelmien hyväksymisen yhteydessä.

 

Elinvoimalautakunnan talousarvioesitykseen sisältyy ohjeellisena hyväksyttävä yleiskaavoitusohjelma.  Henkilöstösuunnitelmassa esitetään maankäyttöinsinöörin uutta vakanssia vuodelle 2022.

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Elinvoimalautakunta hyväksyy osaltaan ympäristötoimialan talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkistuksia vastamaan toimialan kaikkien lautakuntien esityksiä.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Asian käsittely

Keskustelun aikana Vuorisalo esitti lisättäväksi strategiseen linjaukseen "Viihtyisä ja turvallinen Nurmijärvi" seuraavan tavoitteen: Turvallisuuteen liittyvät asiat otetaan mahdollisuuksien mukaan osaksi asioiden valmistelua ja päätöksentekoa. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

Keskustelun aikana Räty esitti Flinckin kannattamana muutettavaksi strategiseen linjaukseen "Yritysten kunta" liittyvän tavoitteen kuulumaan seuraavasti: Kunta aktiivisesti varmistaa riittävän ja tarkoituksenmukaisen tonttivarannon maankäytön tavoiteohjelman mukaisesti. Arvioidaan asemakaavoitusohjelman toteutumisella.

 

Puheenjohtajan tiedustellessa voiko lautakunta olla yksimielinen Rädyn muutosesityksestä, lautakunta ilmaisi olevansa yksimielin.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin Rädyn muutosesityksellä.