Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.01.2022/Pykälä 8


 

 

Ilmoitusasiat

 

Tekninen lautakunta 20.01.2022 § 8  

    

 

 

  1. Tekninen lautakunta hyväksyi 9.12.2021 talonrakennuksen työohjelman vuodelle 2022. Ohjelmaan sisältyi 300 000 euron määräraha koulujen ja päiväkotien pihojen ja leikkivälineiden kunnostukseen. Kunnostuskohdetta ei ollut vielä joulukuussa sovittu sivistys- ja hyvinvointitoimialan kanssa. Kyseinen määräraha käytetään sivistys- ja hyvinvointitoimialan esityksen mukaisesti siten, että vuonna 2022 kunnostetaan Länsikaaren päiväkodin piha. Länsikaaren päiväkodin pihan kunnostaminen suunnitellaan siten, että siinä huomioidaan Länsikaaren koulun pihan kunnostaminen tulevaisuudessa.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Merkitään tiedoksi.

 

Valmistelija

tilakeskuksen päällikkö Ville Könönen, ville.kononen@nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.