RSS-linkki
Kokousasiat:http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.09.2020/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2019
Tekninen lautakunta 03.09.2020 § 51
462/00.03.00/2020
Kunnanhallitus on 22.6.2020 merkinnyt tiedoksi tarkastuslautakunnan jättämän arviointikertomuksen vuodelta 2019.
Kunnanhallitus lähetti arviointikertomuksen lautakuntien ja liikelaitosten johtokuntien sekä viranhaltijaorganisaatiossa toimialojen, keskuksen, tulosalueiden ja tiimien käsiteltäväksi ja vastattavaksi viimeistään silloin, kun talousarvioesitykset vv. 2021 - 2023 on jätettävä.
Erillinen raportti yhteenvetona arviointikertomuksessa todettujen havaintojen käsittelystä toimialoilta toimitetaan kunnanhallitukselle, joka toimittaa raportit edelleen valtuustolle sekä tarkastuslautakunnalle kuluvan vuoden aikana.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2019 ja antaa liitteen mukaisen vastauksen tarkastuslautakunnan huomioihin.
Valmistelija
hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |