Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.04.2020/Pykälä 86

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kolme valtuustoaloitetta koskien yksityistieasioita

 

Kunnanhallitus 06.04.2020 § 86  

514/00.02.00.02/2020  

 

Yksityistielain uudistumisen 1.1.2019 johdosta kunnan yksityisteiden hoitosopimus- ja avustuskäytännön muutostarvetta ja -toimenpiteitä on käsitelty kunnassa joulukuusta 2018 alkaen vaiheittain (mm. tekla 13.12.2018, kh:n keskusteluasiat 14.1.2019, tekla 25.4.2019, kh 6.5.2019, kh:n keskusteluasiat 16.12.2019 ja 16.3.2020). Tarkoituksena on, että Nurmijärven kunnan yksityistieavustusten avustusjärjestelmä ja myöntämisehdot ovat kunnanhallituksen käsittelyssä 6.4.2020 sekä valtuuston käsittelyssä 23.4.2020. Lisäksi tarkoituksena on, että ko. kokouksissa käsitellään myös aiemmin valmisteluun ohjatut kolme yksityisteitä koskevaa valtuustoaloitetta.

 

Yksityisteihin liittyen on vuosina 2009-2019 jätetty kolme valtuustoaloitetta:

  1. Lassi Köppä ym. yhteensä 9 allekirjoittajaa 26.8.2009 (liite 1)
  2. SDP:n valtuustoryhmä ym. yhteensä 16 allekirjoittajaa 11.11.2009 (liite 2)
  3. PS:n valtuustoryhmä yhteensä 4 allekirjoittajaa 11.12.2019 (liite 3)

 

 

1. Lassi Köppä ym. yhteensä 9 allekirjoittajaa 26.8.2009

Valtuutettu Lassi Köppä ym. (yhteensä 9 allekirjoittajaa) esittävät valtuustoaloitteessa, että kunta selvittää yksityisteiden osalta toimivat tiekunnat, ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin toimimattomien tiekuntien uudelleenkäynnistämiseksi ja ottaa käyttöön nykyistä oikeudenmukaisemman yksityisteiden hoitosopimus- ja avustusjärjestelmän.

Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on esitetty liitteessä 1.

 

Tekninen lautakunta on 25.3.2010 käsitellyt asiaa ja palauttanut asian uudelleen valmisteltavaksi. Tekninen lautakunta on 26.3.2013 käsitellyt asiaa uudelleen ja päättänyt asian käsittelyn siirtämisestä.

 

Ennen vuotta 2019 kunnan avustamisen piirissä on ollut noin 250 km yksityisteitä, ja kunta on avustanut tiekuntia kunnossapitotöillä (hoitosopimustiet) tai vuosittaisilla tienpitoavustuksilla (kunnossapitoon ja perusparannukseen).

 

Tiekuntien ja kunnan välisten hoitosopimusten solmimiset ajoittuivat pääosin 1970-80 -luvuille. Tiekuntien ja kunnan välisten hoitosopimusten tarkoituksena on ollut avustaa tiekuntia ns. "huoltoyhtiön" tavoin tien päivittäisen hoidon osalta. Hoitosopimusten tehtäväsisältöön on kuulunut mm. tien aurausta ja puhtaanapitoa, mutta esimerkiksi tien rakenteelliset korjaukset ja parantamiset sekä puuston raivaukset eivät ole sisältyneet hoitosopimusten piiriin. Yksityistien tienpitäjä, eli tiekunta, on ollut vanhan ja edelleenkin myös uuden yksityistielain mukaisesti vastuussa siitä, että tie pidetään lain tarkoittamassa kunnossa ja lain velvoitteet täyttyvät, eikä tien kunnosta aiheudu vaaraa tieosakkaille eikä muille tienkäyttäjille - riippumatta kunnan ja tiekunnan välisistä sopimuksista.

 

Tekninen lautakunta vahvisti 25.4.2019, että kunnan ja tiekuntien (yksityisteiden) välinen hoitosopimusjärjestelmä ei ole yksityistielain uudistumisen johdosta enää voimassa, ja että kyseiset hoitosopimukset kunnan ja tiekuntien välillä ovat rauenneet 1.1.2019 alkaen.

 

Kunnanhallitus hyväksyi 6.5.2019 kunnan hoitosopimus- ja avustamiskäytännön muuttamista koskevan hankesuunnitelman jatkovalmistelujen pohjaksi. Samalla kunnanhallitus hyväksyi ns. hoitosopimusten piirissä olleiden tiekuntien (yksityisteiden) osalta siirtymäajan siten, että siirtymäaika (irtisanomisaika) päättyy viimeistään 1.5.2020, ja että siirtymäaikaan asti (irtisanomisajan) kunta voi omalta osaltaan jatkaa ko. yksityisteiden päivittäishoitoa aikaisempien vuosien malliin ja käytössä olevien määrärahojen puitteissa sekä tiekuntien tahtotila huomioiden.

 

Hankesuunnitelmassa esitetyn mukaisesti Nurmijärven kunta haluaa edelleen avustaa yksityisteitä. Uuden yksityistielain perusteella kunta voi avustaa vain sellaisia teitä, joihin asioiden hoitamiseksi on perustettu tiekunta ja tiekunta toimii lain edellyttävällä tavalla. Avustaessaan yksityisteitä kunnan on kuitenkin otettava huomioon uuden yksityistielain ja muun lainsäädännön vaatimukset avustuksen myöntämiselle (mm. kunnan kokonaisedun mukaista, yhdenvertaista, oikeudenmukaista, taloudelliset vaikutukset tiedossa).

Kunta on tiedottanut hankesuunnitelman mukaisesti meneillään olevasta yksityistieasioiden uudelleenjärjestelyistä kunnan kotisivuilla ja paikallislehdessä. Kunnan kotisivuilta löytyy myös yksityistieasioihin liittyvä ajankohtainen tietoaineisto, joita tiekuntien osakkaat ovat voineet hyödyntää toimintansa aktivoinnissa ja kehittämisessä. Kunta on järjestänyt kolme koulutus- ja informaatiotilaisuutta kunnan alueella toimiville tiekunnille ja asiasta kiinnostuneille. Tilaisuudet on videoitu ja ne ovat katsottavissa kunnan kotisivuilta (yksityistiet-teemasivu). Lisäksi kunnan yksityistieneuvoja on auttanut ja opastanut tiekuntia uudelleenjärjestäytymisessä mahdollisuuksien mukaan. Kunta auttaa ja opastaa edelleen tiekuntia aktivoitumisasioissa.  Mm. tiekunnille on tarkoitus järjestää syksyllä 2020 neljäs koulutus- ja informaatiotilaisuus (vrt. koronavirustilanne), jossa painopiste kohdistuisi uuden avustusjärjestelmän toimintamalliin sekä tiekuntatoiminnan vuodenkiertoon.

 

Nurmijärven kunnan yksityistieavustusten avustusjärjestelmä ja myöntämisehdot ovat kunnanhallituksen käsittelyssä 6.4.2020, ja ko. pykälän esittelytekstissä ja liiteaineistossa on esitetty ajankohtainen tietoaineisto liittyen kunnan yksityistie-asiakokonaisuuteen - liittyen myös ko. valtuustoaloitteen asiakokonaisuuteen.

 

 

2. SDP:n valtuustoryhmä ym. yhteensä 16 allekirjoittajaa 11.11.2009

SDP:n valtuustoryhmä ym. (yhteensä 16 allekirjoittajaa) esittävät valtuustoaloitteessa, että kunta lunastaisi ne kunnan hoitoon ottamat yksityistiet, jotka ovat käytännössä yleisiä läpikulkuteitä. Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on esitetty liitteessä 2.

 

Tekninen lautakunta on 25.3.2010 käsitellyt asiaa ja palauttanut asian uudelleen valmisteltavaksi. Tekninen lautakunta on 26.3.2013 käsitellyt asiaa uudelleen ja päättänyt asian käsittelyn siirtämisestä.

 

Tekninen lautakunta vahvisti 25.4.2019, että kunnan ja tiekuntien (yksityisteiden) välinen hoitosopimusjärjestelmä ei ole yksityistielain uudistumisen johdosta enää voimassa, ja että kyseiset hoitosopimukset kunnan ja tiekuntien välillä ovat rauenneet 1.1.2019 alkaen. Päätös on saanut lainvoiman kesäkautena 2019.

 

Kunnanhallitus hyväksyi 6.5.2019 kunnan hoitosopimus- ja avustamiskäytännön muuttamista koskevan hankesuunnitelman jatkovalmistelujen pohjaksi. Samalla kunnanhallitus hyväksyi ns. hoitosopimusten piirissä olleiden tiekuntien (yksityisteiden) osalta siirtymäajan siten, että siirtymäaika (irtisanomisaika) päättyy viimeistään 1.5.2020, ja että siirtymäaikaan asti (irtisanomisajan) kunta voi omalta osaltaan jatkaa ko. yksityisteiden päivittäishoitoa aikaisempien vuosien malliin ja käytössä olevien määrärahojen puitteissa sekä tiekuntien tahtotila huomioiden.

 

Kunnalla ei ole lainmukaisia edellytyksiä lunastaa näitä ns. yleisessä läpikulkukäytössä olevia ja aiemmin hoitosopimusjärjestelmän piirissä olleita yksityisteiden tiealueita.

 

Kiinteistöjen omistajien ja kunnan välillä tehtävät vapaaehtoiset kiinteistökaupat olisivat niitä teoreettisia vaihtoehtoja, joilla kunta voisi saada omistukseensa ko. tiealueet - mutta tällöin edelleenkin kaikkia tieoikeuden haltijoita (ao. kiinteistön omistajia) koskisi yksityistielain velvoitteet. Esimerkiksi jotta ko. yksityisteiden tieoikeuden haltijoilla (ao. kiinteistön omistajilla) ei olisi enää ollenkaan näitä yksityistielain mukaisia velvoitteita, tulisi kunnan ostaa itselleen nämä kaikki kiinteistöt, joilla on rasiteoikeus tiehen (oikeus käyttää tietä). Tämän toteuttaminen ei ole käytännössä mahdollista.

 

Suomessa tieverkko jaetaan hallinnollisesti kolmeen luokkaan (kunnassa sijaitsevat tiet):

  1. Valtion vastuulla olevat maantiet (yleiset tiet)
  2. Kunnan vastuulla olevat asemakaavan mukaiset kadut ja
  3. Tieosakkaiden/tiekuntien vastuulla olevat yksityistiet (tiekunta perustettu, yksityistielaki), ja lisäksi on joukko muitakin yk­si­tyi­siä tieyhteyksiä (perusteena rasite, sopimustie tai oma tie)

 

Asemakaava-alueella olevat tiet ovat valtaosin katuja, joista lain mukaisesti vastaa kunta.  Asemakaavoja on tarkoituksenmukaista laatia esimerkiksi uusia asuinalueita varten taajamiin, ei taajamien ulkopuolelle. Taajamia ovat Nurmijärven kunnassa esimerkiksi Klaukkala, Kirkonkylä, Rajamäki ja Röykkä sekä Herusten alue. Yksityistiet sijaitsevat käytännössä taajamien ulkopuolella, joilla asutus on vähäistä.

 

Yksityistien tienpitäjä, eli tiekunta, on ollut vanhan ja edelleenkin myös uuden yksityistielain mukaisesti vastuussa siitä, että tie pidetään lain tarkoittamassa kunnossa ja lain velvoitteet täyttyvät, eikä tien kunnosta aiheudu vaaraa tieosakkaille eikä muille tienkäyttäjille - riippumatta kunnan ja tiekunnan välisistä sopimuksista.

 

Tiekuntien ja kunnan välisten hoitosopimusten tarkoituksena on aikaisemmin ollut avustaa tiekuntia ns. "huoltoyhtiön" tavoin tien päivittäisen hoidon osalta. Hoitosopimusten tehtäväsisältöön on kuulunut mm. tien aurausta ja puhtaanapitoa, mutta esimerkiksi tien rakenteelliset korjaukset ja parantamiset sekä puuston raivaukset eivät ole sisältyneet hoitosopimusten piiriin. Kuitenkin vuosikymmenien saatossa on kunta joissain erityistilanteissa (ml. liikenneturvallisuusperuste, vaaratilanne) joutunut tekemään näiden kyseisten yksityisteiden varsilla myös rakenteellisia korjauksia tai esimerkiksi liikennemerkkien asentamisia, koska ko. tiekunnat eivät olleet huolehtineet lain mukaisista velvollisuuksista ja olivat nukkumassa. 

 

Nurmijärven kunnan yksityistieavustusten avustusjärjestelmä ja myöntämisehdot ovat kunnanhallituksen käsittelyssä 6.4.2020, ja ko. pykälän esittelytekstissä ja liiteaineistossa on esitetty ajankohtainen tietoaineisto liittyen kunnan yksityistie-asiakokonaisuuteen - liittyen myös ko. valtuustoaloitteen asiakokonaisuuteen.
 

3. PS:n valtuustoryhmä yhteensä 4 allekirjoittajaa 11.12.2019

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää yksityistielain 95 § 1 momentin soveltamista niin, että tähän asti kunnan hoidossa olleet yksityistiet säilytetään kunnan hoitovastuulla ja meneillään oleva yksityistiehanke keskeytetään 2021 loppuun asti.

Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on esitetty liitteessä 3.

 

Voimassa olevan yksityistielain 95 § 1 momentti kuuluu seuraavasti:

95 §

Vireillä olevia asioita koskevat siirtymäsäännökset

Kumotun lain mukaisissa tielautakunnissa tämän lain voimaan tullessa vireillä olevien asioiden käsittelyyn sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tielautakunnat lakkaavat 31 päivänä joulukuuta 2019. Tielautakunnassa mainittuna päivänä vireillä olevan asian käsittely siirtyy tämän lain mukaan toimivaltaiselle viranomaiselle ja siihen sovelletaan tätä lakia.

Todennäköisesti valtuustoaloitteessa ei oltu tarkoitettu viitattavan tähän kyseiseen lainkohtaan.

 

Tekninen lautakunta vahvisti 25.4.2019, että kunnan ja tiekuntien (yksityisteiden) välinen hoitosopimusjärjestelmä ei ole yksityistielain uudistumisen johdosta enää voimassa, ja että kyseiset hoitosopimukset kunnan ja tiekuntien välillä ovat rauenneet 1.1.2019 alkaen. Päätös on saanut lainvoiman kesällä 2019.

 

Kunnanhallitus hyväksyi 6.5.2019 kunnan hoitosopimus- ja avustamiskäytännön muuttamista koskevan hankesuunnitelman jatkovalmistelujen pohjaksi. Samalla kunnanhallitus hyväksyi ns. hoitosopimusten piirissä olleiden tiekuntien (yksityisteiden) osalta siirtymäajan siten, että siirtymäaika (irtisanomisaika) päättyy viimeistään 1.5.2020, ja että siirtymäaikaan asti (irtisanomisajan) kunta voi omalta osaltaan jatkaa ko. yksityisteiden päivittäishoitoa aikaisempien vuosien malliin ja käytössä olevien määrärahojen puitteissa sekä tiekuntien tahtotila huomioiden.

 

Tiekuntien ja kunnan välisten hoitosopimusten tarkoituksena on aikaisemmin ollut avustaa tiekuntia ns. "huoltoyhtiön" tavoin tien päivittäisen hoidon osalta. Hoitosopimusten tehtäväsisältöön on kuulunut mm. tien aurausta ja puhtaanapitoa, mutta esimerkiksi tien rakenteelliset korjaukset ja parantamiset sekä puuston raivaukset eivät ole sisältyneet hoitosopimusten piiriin.

 

Yksityistien tienpitäjä, eli tiekunta, on ollut vanhan ja edelleenkin myös uuden yksityistielain mukaisesti vastuussa siitä, että tie pidetään lain tarkoittamassa kunnossa ja lain velvoitteet täyttyvät, eikä tien kunnosta aiheudu vaaraa tieosakkaille eikä muille tienkäyttäjille - riippumatta kunnan ja tiekunnan välisistä sopimuksista. Vain tiekunta ja sen valitsema hoitokunta/toimitsijamies voi käyttää virallista puhe- ja toimivaltaa yksityistiensä asioissa (mm. valvoa etujaan, tehdä sopimuksia ja hankintoja) - eivät kiinteistön omistajat (yksityistien osakkaat, tieoikeuden haltijat) erikseen.

 

Suomessa tieverkko jaetaan hallinnollisesti kolmeen luokkaan (kunnassa sijaitsevat tiet):

  1. Valtion vastuulla olevat maantiet (yleiset tiet)
  2. Kunnan vastuulla olevat asemakaavan mukaiset kadut ja
  3. Tieosakkaiden/tiekuntien vastuulla olevat yksityistiet (tiekunta perustettu, yksityistielaki), ja lisäksi on joukko muitakin yk­si­tyi­siä tieyhteyksiä (perusteena rasite, sopimustie tai oma tie)

 

Ennen vuotta 2019 kunnan avustamisen piirissä on ollut noin 250 km yksityisteitä, ja kunta on avustanut tiekuntia kunnossapitotöillä (hoitosopimustiet) tai vuosittaisilla tienpitoavustuksilla (kunnossapitoon ja perusparannukseen).

 

Nurmijärven kunta on aikaisempina vuosina avustanut yksityisteiden tienpitoa (tienpitoavustus: kunnossapitoa ja perusparantamista) valtuuston 25.11.1987/260 § hyväksymän jakoperusteiden mukaisesti (noin 50.000 euroa per vuosi).  Näitä avustuksia on hakenut vuosittain noin 110 - 130 toimivaa tiekuntaa. Avustettavien teiden yhteispituus on ollut noin 90 km ja avustusprosentti noin 43 % edellisen tilikauden hyväksytyistä kunnossapitomenoista.

 

Suurimman osan yksityisteiden avustamisesta on kunta aiemmin toteuttanut kunnossapitotöiden kautta (perusteena aiemmin voimassa olleet hoitosopimukset, noin 500.000 euroa per vuosi).

 

Uuden yksityistielain perusteella kunta voi avustaa vain sellaisia teitä, joihin asioiden hoitamiseksi on perustettu tiekunta ja tiekunta toimii lain edellyttävällä tavalla. Avustaessaan yksityisteitä kunnan on kuitenkin otettava huomioon uuden yksityistielain ja muun lainsäädännön vaatimukset avustuksen myöntämiselle (mm. kunnan kokonaisedun mukaista, yhdenvertaista, oikeudenmukaista, taloudelliset vaikutukset tiedossa).

 

Nurmijärven kunnan yksityistieavustusten avustusjärjestelmä ja myöntämisehdot ovat kunnanhallituksen käsittelyssä 6.4.2020, ja ko. pykälän esittelytekstissä ja liiteaineistossa on esitetty ajankohtainen ja kattava tietoaineisto liittyen kunnan yksityistie-asiakokonaisuuteen - liittyen myös ko. valtuustoaloitteen asiakokonaisuuteen.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää

- hyväksyä edellä annetut vastaukset seuraaviin valtuustoaloitteisiin:

1. Lassi Köppä ym. yhteensä 9 allekirjoittajaa 26.8.2009,
2. SDP:n valtuustoryhmä ym. yhteensä 16 allekirjoittajaa 11.11.2009 ja
3. PS:n valtuustoryhmä yhteensä 4 allekirjoittajaa 11.12.2019, sekä

- esittää ko. valtuustoaloitteisiin annetut vastaukset edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Valmistelija

Kunnallistekniikan päällikkö Jyrki Meronen, puh 040 317 2304

Kiinteistöinsinööri Riku Hellgren, puh. 040 317 2357

 

 

 Päätös 

Esityksen mukaan, minkä lisäksi kunnanhallitus yksimielisesti esitti valtuustolle, että valtuustoaloitteet eivät anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloitteet todetaan loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

 

Jakelu

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa