Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aleksia -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 24.11.2020/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Lausunto Nurmijärven kestävä kasvu -ohjelman (NUUKA) toimenpidesuunnitelmasta 2021-2025 ja sopeutetusta investointisuunnitelmasta 2021-2029

 

Aleksia -liikelaitoksen johtokunta 24.11.2020 § 31     

1116/00.01.02.01/2020  

 

 

Kunnanvaltuusto vahvisti kokouksessaan 12.6.2019 (KV 50/2019) Nurmijärven kestävä kasvu -ohjelman vuosille 2020-2026. Ohjelmassa ydintavoitteeksi on asetettu lainakantatavoite, jonka tehtävänä on ollut muodostaa kunnan talouden ja toiminnan suunnittelulle reunaehdot ohjelman voimassaolokaudelle 2020-2026. Lainakantatavoite ohjaa vuosittain osana talousarviovalmistelua kunnan käyttötalouden ja investointien asettamista sekä tarpeen mukaan tulorahoituksen tarkistamista koskevia toimenpiteitä. Kuluvan vuoden talousarvio on ollut ohjelman ensimmäinen toimeenpanovuosi.

 

Kunnan pitkän aikavälin talousennuste (päiv. 10/2020) on heikentynyt kuluvan vuoden aikana merkittävästi edellisestä NUUKA-ohjelman valmistelun pohjana olleesta ennusteesta (päiv. 6/2019). Ennusteen heikentymiseen on vaikuttanut erityisesti Korona-pandemian vaikutukset kunnan käyttötalouteen ja verotuloihin. Myös sosiaali- ja terveysmenojen kasvukehitys on näyttäytynyt ennakoitua synkempänä.

 

Verotulojen laskusta ja käyttötalousmenojen nousupaineista johtuen kunnan tilinpäätösennuste kuluvan vuoden osalta on kääntynyt noin 1,5 milj. euroa alijäämäiseksi, alkuperäisen talousarvion ollessa 6,8 milj. euroa ylijäämäinen. Kuluvan vuoden alijäämäennustetta korjaa merkittävästi valtion kertaluonteiset koronatuet. Ilman valtion koronatukia, kuluva vuosi painuisi yli 10 milj. euroa alijäämäiseksi. Kunnan taloudellisen tilanteen arvioidaan heikkenevän merkittävästi vuodesta 2023 alkaen valtion koronatukien päättymisen seurauksena. Tilikaudet tulevat tulevaisuudessa jatkumaan merkittävästi alijäämäisinä, mikäli tasapainottavia toimia kunnan käyttö- ja investointitaloudessa ei tehdä. Kuntalain 110 §:n 3. mom. edellyttää kunnan taloussuunnitelman olevan tasapainossa tai ylijäämäinen.

 

Edelliseen ennusteeseen nähden kunnan talouteen on muodostunut yli 100 milj. euron lisärahoitusvaje aikavälillä 2021-2026. Verotulojen kehityksen heikentyminen ja käyttötalousmenojen ennakoitua suurempi kasvu heijastuu alijäämäisten tilikausien lisäksi suoraan myös kunnan velkaantumiskehitykseen. Ilman merkittävää talouden tasapainotusta, NUUKA-ohjelmassa asetettu lainakantatavoite tulee ylittymään vuoden 2026 loppuun mennessä merkittävästi. Tämä kasvattaisi toteutuessaan huomattavasti kunnan raskaaseen velkataakkaan liittyviä korkoriskejä sekä heikentäisi kunnan kykyä toteuttaa elinvoiman kannalta oleellisia investointeja pitkällä aikavälillä. 

 

NUUKA:n toimenpidesuunnitelma 2021-2025

 

Kunnanhallitus on elokuussa päättänyt (KH168/2020) heikentyneen taloustilanteen perusteella käynnistää toimenpidesuunnitelman valmistelun, johon kootaan toimenpiteet käyttötalouden sopeuttamiseksi. Toimenpidesuunnitelma kuuluu osaksi kesäkuussa 2019 (KV50/2019) vahvistettua NUUKA-ohjelmaa. Kunnanhallitus on toiminut valmistelutyön ohjausryhmänä.

 

Osana toimenpidesuunnitelman valmistelua on valtuustolle järjestetty kolme seminaaria syksyn 2020 aikana. Lisäksi kunnan taloudellista tilannetta sekä toimenpidesuunnitelman sisältöä on käyty läpi lautakunnissa ja Aleksia liikelaitoksen johtokunnassa.

 

Toimenpidesuunnitelman lähtökohtana on, että lakisääteinen palvelutuotanto ja sen järjestämistä tukeva pitkän aikavälin investointikyky turvataan ilman kunnan kohtuutonta velkaantumista.

 

Toimenpidesuunnitelmassa toimenpiteet kohdistuvat sekä rakenteellisiin uudistuksiin että suoriin määrärahaleikkauksiin. Rakenteellisilla uudistuksilla tavoitellaan toimintaprosessien tehostamista. Sopeutustyö on kohdentunut kunnan kaikkiin toimialoihin sekä Aleksia liikelaitokseen. Valtaosa esitetyistä toimenpiteistä ajoittuu vuosille 2021-2024.

 

Sopeutettu investointiohjelma 2021-2029

 

Toimenpidesuunnitelman valmistelun perusteella on todettu, että kunnan talouden tervehdyttäminen edellyttää käyttötalouden sopeutusten rinnalla myös investointien uudelleentarkastelua sekä mahdollisesti myös veroratkaisua.

 

Tämän perusteella on valmisteltu kunnan pitkän aikavälin sopeutettu investointiohjelma, jonka tehtävänä on toimia pohjana kunnan kokonaistalouden suunnittelulle. Sopeutetun investointiohjelman realistisuuden arvioimiseksi on ollut välttämätöntä tarkastella investointeja hanketasolla. Sopeutettu investointiohjelma ei ole kuitenkaan tarkoitettu hankkeittain sitovaksi, vaan kokonaisinvestointimäärää linjaavaksi kaudella 2021-2029. Muun muassa veroratkaisu on riippuvainen siitä, miten kunta pitkän aikavälillä aikoo toteuttaa investointeja.

 

Investointien sopeutukset koskevat talonrakennushankkeita ja infrahankkeita. Sopeutuksia on tehty investointeja karsimalla sekä aikatauluttamalla hankkeita uudelleen. Investointihankkeiden priorisointi on pyritty tekemään siten, että kunnan elinvoiman ja talouden kannalta tärkeimmät investointikohteet turvataan. Samalla investointien suunnittelussa on huomioitu eri rahoitusmallit sekä palveluiden järjestämistavat varhaiskasvatuksessa.

 

Liitteenä on esitetty NUUKA:n toimenpidesuunnitelma 2021-2025 ja kunnan talouden tilannekuva 10/2020 esitys. Lisäksi liitteenä on esitetty sopeutettu investointiohjelma 2021-2029. NUUKA:n toimenpidesuunnitelma sekä sopeutettu investointiohjelma kuuluvat osaksi alun perin kesäkuussa 2019 vahvistettua ja joulukuussa päivitettäväksi tulevaa NUUKA-ohjelmaa.

 

Liitteet:

Kunnan talouden tilannekuva 10/2020 esitys

 

Kunnanjohtajan esitys NUUKA:n toimenpidesuunnitelmasta 2021-2025

 

Sopeutettu investointiohjelma 2021-2029

 

NUUKAn toimenpidesuunnitelman 2021-2025 taustamuistio

 

Väestönmuuton vaikutukset Nurmijärven kunnan talouteen raportti 031120

 

 

Esittelijä 

Palvelujohtaja

 

Esitys 

Aleksia-liikelaitoksen johtokunta toteaa esitettyjen käyttö- ja investointitalouden sopeutusten olevan kunnan talouden tervehdyttämisen kannalta perusteltuja, ja esittää hallitukselle sekä edelleen valtuustolle NUUKA:n toimenpidesuunnitelman hyväksymistä esitetyssä muodossa sekä puoltaa sopeutetun investointiohjelman 2021-2029 soveltamista talouden kokonaisratkaisussa.

 

Valmistelija

palvelujohtaja Anu Savander-Hämäläinen, p. 040 317 2070

 

 

Päätös

 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa