Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.10.2020/Pykälä 222

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Valtuustoaloitteiden 23.9.2020 ohjaus valmisteluun

 

Valtuusto 23.09.2020 § 67   

 

 

Valtuustolle jätettiin kaksi aloitetta.

 

  1. Riina Mattila (kok.), Maritta Kopsala (vihr.) ja Mira Lappalainen (ps) tekivät 10 allekirjoittajan tukemana valtuustoaloitteen koskien Onnenkimpale ry:n Heikkarin palvelutalossa tarjottavia palveluita. Aloitteessa esitetään, että kunnan viranhaltijat, luottamushenkilöt, järjestöt ja Onnenkimpale ry edustajat kartoittaisivat yhdessä toiminnan jatkamisen mahdollisuuksia.

 

  1. Virpi Räty (kok.) teki 14 allekirjoittajan tukemana valtuustoaloitteen siitä, että A2-kielen opetus ensisijaisesti pyrittäisiin säilyttämään Nurmijärvellä esimerkiksi etäopetuksen avulla.

 

Päätös 

Aloitteet lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kunnanhallitus 19.10.2020 § 222     

1372/00.02.00.02/2020
1371/00.02.00.02/2020
  

 

 

Valtuustolle jätettiin 23.9.2020 kaksi aloitetta:

 

  1. Riina Mattila (kok.), Maritta Kopsala (vihr.) ja Mira Lappalainen (ps) tekivät 10 allekirjoittajan tukemana valtuustoaloitteen koskien Onnenkimpale ry:n Heikkarin palvelutalossa tarjottavia palveluita. Aloitteessa esitetään, että kunnan viranhaltijat, luottamushenkilöt, järjestöt ja Onnenkimpale ry edustajat kartoittaisivat yhdessä toiminnan jatkamisen mahdollisuuksia.

 

  1. Virpi Räty (kok.) teki 14 allekirjoittajan tukemana valtuustoaloitteen siitä, että A2-kielen opetus ensisijaisesti pyrittäisiin säilyttämään Nurmijärvellä esimerkiksi etäopetuksen avulla.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää ohjata valtuustoaloitteet 1 ja 2 sivistys- ja hyvinvointitoimialalle valmisteltavaksi.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

 

Jakelu

Sivistys- ja hyvinvointitoimiala

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa