RSS-linkki
Kokousasiat:http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 30.09.2020/Pykälä 82
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1 | Asemakaavaote Rakennuslupa 2020-505 |
Oikaisuvaatimus rakennustarkastajan 9.9.2020 päätöksestä § 240
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 30.09.2020 § 82
1355/10.03.00.01/2020
Rakennustarkastajan 9.9.2020 § 240 tekemään päätökseen on haettu oikaisua 22.9.2020 saapuneella kirjeellä. Päätöksessä on myönnetty rakennuslupa paritalon rakentamiselle.
Viranhaltijan päätökseen asiassa, joka kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta tai muulta kunnan viranomaiselta on siirretty hänen ratkaistavakseen, ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada asia asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi (oikaisuvaatimus). Oikeus vaatimuksen tekemiseen määräytyy samojen perusteiden mukaan kuin asianosaisen valitusoikeus. Valitusoikeudesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:ssä.
Oikaisuvaatimus on maankäyttö- ja rakennuslain 187 §:n mukaan tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen antamisesta sitä päivää lukuun ottamatta. Julkipanopäivä oli 14.9.2020, joten viimeinen oikaisuvaatimuspäivä oli 28.9.2020. Oikaisuvaatimuksen on katsottava tulleen perille ajallaan.
Oikaisuvaatimuksen ovat tehneet useat kiinteistön omistajat. Oikaisuvaatimuksen tekijät vaativat, että tonttiliittymä on tien kanssa samassa tasossa.
Rakennusvalvonnan vastine
Rakennushanke on olemassa olevan asemakaavan mukainen, ja sen on katsottu muutenkin täyttävän maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:n mukaisuuden. Asemakaavassa ei ole esitetty vaadittavia korkeustasoja rakennukselle tai piha-alueelle. Asemakaavan nuolimerkintä sitoo rakennuksen rakennettavaksi rakennusalan kadunpuoleiseen rajaan kiinni, tästä johtuen joudutaan pihalta joissain tilanteissa peruuttamaan kadulle.
Rakennusluvan lupaehdoissa on vaadittu korkeusaseman tarkastamista aloituskokouksessa sekä rakennuksen sovittamista tien mukaisesti maastoon. Tarkastusrakennusmestari Jani Sederlund on pitänyt kohteessa aloituskokouksen 16.9.2020, jossa rakennuksen korkoasemaa on tarkasteltu tien ja maaston suhteen. Korkoa on nostettu 0.4 m rakennusluvan pääpiirustusten mukaisesta korosta, näin ollen autokatospaikkojen korkeusasemat liittymän kohdalla on +0.2 m /- 0.2 m kadunpintaan nähden. Rakennustarkastaja on kertonut korkomuutoksesta oikaisuvaatimuksen yhteyshenkilölle sähköpostilla, sekä kirjaamalla lupakuvista annettuihin kopioihin korkomuutostiedon. Rakennus on pyritty sovittamaan maastoon parhaalla mahdollisella tavalla, eikä rakennuslupaa myönnettäessä ole voitu vaatia rakennuksen rakentamista tiettyyn korkeuteen, ilman asemakaavassa osoitettua vaadittua korkeuslukemaa.
Oikaisuvaatimuksen allekirjoittajista voidaan katsoa vain kiinteistön ------------- omistajien olevan oikeutettuja maankäyttö- ja rakennuslain 187 §:n mukaiseen oikaisuvaatimukseen.
Sovelletut oikeusohjeet
MRL 125 §, 135 §, 187 §, 192 §
Esittelijä
Rakennustarkastaja
Esitys
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta katsoo, ettei ole perusteita rakennustarkastajan päätöksen muuttamiseen esittelytekstissä ilmenevin perusteluin. Lisäksi lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.
Valmistelija
rakennustarkastaja Mikael Kangasniemi, mikael.kangasniemi@nurmijarvi.fi
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Mantila poistui esteellisenä (osallisuusjäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |