RSS-linkki
Kokousasiat:http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 03.09.2020/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
4 | Arviointikertomus 2019 | |
5 | Arviointikertomus 2019_sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastaukset |
Vastaukset arviointikertomukseen 2019 (sivltk)
Sivistyslautakunta 03.09.2020 § 52
462/00.03.00/2020
Tarkastuslautakunta on antanut 19.5.2020 päivätyn arviointikertomuksen vuodelta 2019 (liite 4). Valtuusto on käsitellyt arviointikertomusta kokouksessaan 10.6.2020 § 51.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 22.06.2020 § 156 lähettää arviointikertomuksen lautakuntien ja liikelaitosten johtokuntien sekä viranhaltijaorganisaatiossa toimialojen, keskuksen, tulosalueiden ja tiimien käsiteltäväksi ja vastattavaksi viimeistään silloin, kun talousarvioesitykset vv. 2021 - 2023 on jätettävä.
Erillinen raportti yhteenvetona arviointikertomuksessa todettujen havaintojen käsittelystä toimialoilta toimitetaan kunnanhallitukselle, joka toimittaa raportit edelleen valtuustolle sekä tarkastuslautakunnalle kuluvan vuoden aikana.
Tarkastuslautakunta on pyytänyt sivistys- ja hyvinvointitoimialalta selvityksiä joihinkin havaintoihinsa liittyen sivistystoimialan toiminnallisiin tavoitteisiin, joita oli asetettu yhteensä kolme.
Tarkastuslautakunnan tekemät havainnot liittyivät mm. tavoitteisiin liittyvien mittarien ja tavoitetasojen asettamiseen sekä tavoitteiden toteutumisen analysointiin. Sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastaukset tarkastuslautakunnan arviointeihin ja suosituksiin ovat liitteessä 5.
Esittelijä
Sivistysjohtaja
Esitys
Sivistyslautakunta päättää antaa tarkastuslautakunnalle liitteessä 5 olevat vastaukset lautakunnan alaisesta toiminnasta.
Valmistelija
Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410
Asian käsittely
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja käytti puheenvuoron tarkastuslautakunnan toiminnasta sekä kertasi lyhyesti toimintavuoden 2019 keskeisiä tapahtumia sivistyslautakunnan alaisen toiminnan näkökulmasta.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |