Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aleksia -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 25.08.2020/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin

 

Aleksia -liikelaitoksen johtokunta 25.08.2020 § 20  

    

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa hallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

 

Kunnanhallituksella ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen lautakunnan tekemiin päätöksiin.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jolle asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 28 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi. Asian ottamisesta johtokunnan käsiteltäväksi voi päättää johtokunnan puheenjohtajan lisäksi johtokunnan esittelijä. Jos asia on päätetty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, käsitellään asia

kunnanhallituksessa.

 

Hallintosäännön 29 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ja toimielinten on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä. Määräys ei koske päätöksiä, joista kunnanhallitus on erikseen ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Johtokunnan alaisten viranomaisten päätöksistä ilmoitetaan johtokunnalle.

 

Viranhaltijapäätökset ajalta 20.5. - 18.8.2020 liitteenä, liite 1.

 

Esittelijä 

Palvelujohtaja

 

Esitys 

Johtokunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei johtokunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

Anu Savander-Hämäläinen p. 040 3172070

 

Päätös

Johtokunta päätti käyttää otto-oikeutta viranhaltijapäätöksen §10 osalta.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa