RSS-linkki
Kokousasiat:http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 02.09.2020/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin
Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta 02.09.2020 § 34
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa hallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Nurmijärven kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Kunnanhallituksella ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen lautakunnan tekemiin päätöksiin.
Nurmijärven kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jolle asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Nurmijärven kunnan hallintosäännön 28 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi. Asian ottamisesta johtokunnan käsiteltäväksi voi päättää johtokunnan puheenjohtajan lisäksi johtokunnan esittelijä. Jos asia on päätetty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, käsitellään asia
kunnanhallituksessa.
Hallintosäännön 29 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ja toimielinten on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä. Määräys ei koske päätöksiä, joista kunnanhallitus on erikseen ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakuntien alaisten viranomaisten päätöksistä ilmoitetaan ao. lautakunnalle.
23.8.2020 mennessä ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:
Lvi -teknikko
19.08.2020 § 10 Vesilaskun kohtuullistaminen 1161/02.05.00.02/2020
Vesihuollon käyttöpäällikkö
12.08.2020 § 18 Töppövillantien jätevesipumppaamon kaukovalvonnan hankkiminen
14.08.2020 § 19 Klaukkalan jätevedenpuhdistamon lietteenkäsittelyn osaprosessien saneeraussuunnittelun hankinta
Vesilaitoksen johtaja
11.08.2020 § 25 Kiljavan ja Nummenpään vedenottamoiden UV-laitesaneerauksen vesihuoltosuunnitelmien hyväksyminen
Esittelijä
Vesilaitoksen johtaja
Esitys
Johtokunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei johtokunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Valmistelija
vesilaitoksen johtaja Päivi Kopra, paivi.kopra@nurmijarvi.fi
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |