RSS-linkki
Kokousasiat:http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 05.02.2026/Asianro 6
Vastaus valtuustoaloitteeseen liikunnan ja metsänhoidon yhdistämisestä
Valtuusto 24.03.2021 § 39
Esa Laitinen (Ps.) ja 7 muuta allekirjoittajaa jättivät valtuustoaloitteen liikunnan ja metsänhoidon yhdistämisestä.
Päätös
Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Tekninen lautakunta 05.02.2026
477/00.02.00.02/2021
Aloitteessa esitetään esimerkkiratkaisuja ulkoilualueiden ja -reittien hoidon kehittämiseksi talkoovoimin. Alkuperäinen aloite on pykälän liitteenä.
Aloitteessa mainittu liikunnan lisääminen ja talkootoiminta ovat hyviä asioita edistää. Kun on arvoitu käytännön toteutustapaa asiassa, on todettava, että kunnalla ei ole metsäkäyttöön soveltuvaa traktoria tai haketinta, eikä muutakaan työn toteuttamiseen tarvittavaa kalustoa tai riittävää henkilöstöä. Esimerkiksi raivaussahan käyttö ei ole mahdollista muille kuin koulutetuille henkilöille työturvallisuusmääräysten vuoksi. Talkoiden järjestäminen edellyttäisi selkeää organisointia, valvontaa ja vastuukysymysten hallintaa, mutta kunnalla ei ole tähän osoittaa resursseja, eikä mahdollisuutta hoitaa talkoisiin liittyviä vastuuvakuutuksia ja käytännön järjestelyjä.
Merkityillä reiteillä ja poluilla kunnalla on vastuu huolehtia liikkujien turvallisuudesta. Aloitteessa esitettyyn uusien polkujen luomiseen ei ole käytännössä mahdollisuutta kunnan rajallisen ja pirstaleisen eri puolille kuntaa sijoittuvan maanomistuksen vuoksi. Edellä mainitusta syystä yhtenäisten uusien polkuyhteyksien toteuttaminen ei ole mahdollista. Pusikoituminen ja raivaamattomat tiheiköt ovat mm. metsien monimuotoisuuden, riistan ja pölyttäjien kannalta tärkeitä ja metsiin on perusteltua jättää myös hoitamattomia alueita luontoarvojen turvaamiseksi.
Haketuksen osalta todettiin, että kuntaradoilla käytettävä hake ostetaan ulkopuoliselta toimittajalta. Metsähake ei sellaisenaan sovellu suoraan ulkoilureittien pohjalla käytettäväksi ja kunnan omista metsistä saatavan hakkeen hyödyntäminen edellyttäisi normaalia enemmän mm. investointeja koneisiin, henkilöstöön, logistiikkaan ja järjestelyihin.
Talkootyön turvallisuusnäkökohdat ovat myös keskeisiä: aloitteen mukainen hallittu ja turvallinen toteutus edellyttäisi erillistä turvallisuusvastaavaa ja turvallisuussuunnitelmaa. Kokonaisuutena arvioiden kustannukset ja riskit olisivat saatavaan hyötyyn nähden suuret, eikä esitetty toimintamalli ole kunnan nykyisillä resursseilla tarkoituksenmukainen tai toteuttamiskelpoinen.
Talkootoiminta ja kuntalaisten osallistaminen ovat hyviä asioita ja niitä voidaan tapauskohtaisesti arvioida, jos löytyy luonteva kohde ja resurssit. Lähtökohtaisesti tällaisten projektien toteuttaminen mm. turvallisuuden kannalta on hyvin haastavaa. Ulkoilureittien ylläpitoa ja kehittämistä sekä kuntametsien kestävää hoitoa jatketaan kunnan käytettävissä olevien resurssien puitteissa turvallisuus- ja vastuukysymykset varmistaen sekä metsien monimuotoisuuden näkökohdat huomioiden.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Tekninen lautakunta päättää, että asiaa edistetään mahdollisuuksien mukaan esittelytekstin mukaisesti.
Tekninen lautakunta esittää, että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja että se todetaan loppuun käsitellyksi.
Valmistelija
liikunta- ja viheraluepäällikkö Ville Ruokoja, ville.ruokoja(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Jakelu
liikunta- ja viheraluepäällikkö, katupäällikkö