Dynasty tietopalvelu
Nurmijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 10.12.2025/Asianro 107



Kokousasian teksti

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen Kuhakosken alueen liikenneturvallisuuden parantamisesta

 

Valtuusto 16.06.2021 § 100   

 

Taneli Kalliokoski (kesk.) ja 15 kannattajaa esitti valtuustoaloitteessa, Kuhakosken alueen liikenneturvallisuuden parantamiseksi pysäköintipaikkoja lisäämällä, nopeusrajoituksia laskemalla ja nopeusnäyttöjen tuomisella alueelle.

 

Päätös 

Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Tekninen lautakunta 01.03.2022 § 14   

 

 

Taustatietoa

Nurmijärven Kuhakoski sijoittuu Lopentien (mt132) ja Valkjärventien (mt11421) yhtymäkohdan eteläpuolelle. Kohde on mielenkiintoinen nähtävyys mm. kosken ja kulttuuriperäisen kasvillisuuden vuoksi. Kohteeseen liittyy kuivia kallioketoja ja reheviä rantalehtoja (lähde: Keski-Uudenmaan Ympäristökeskus).

 

Kuhakoski virtaa vapaana vanhassa louhitussa uomassa, joka päättyy pieneen portaittaiseen pudotukseen. Kuhakoski on ollut aiemmin Nurmijärven tärkeimpiä myllykoskia. Myllyjen historia ulottuu 1500-luvulle saakka. Koskea on perattu 1922-1936-luvuilla, jolloin myös vanhat myllypadot purettiin. Uoman suulla on vielä havaittavissa vanhoja pato- ja vesikoururakennelmia sekä vesimyllyjen perustuksia. Uoman yli johtaa hieno holvattu kevyen liikenteen reittinä toimiva maantiesilta, josta on hienot näkymät alas jokilaaksoon (lähde: Keski-Uudenmaan Ympäristökeskus).

 

Valtuustoaloitteessa on esitetty Kuhakosken liikenneturvallisuuden parantamista lisäämällä pysäköintipaikkoja alueelle siten, että ajorata säilyisi esteettömänä molempiin suuntiin esim. Sahamäentiellä. Lisäksi on esitetty Valkjärventien nopeusrajoituksen alentamista nykyisestä 50 km/h 30 km/h. Vielä on esitetty, että Kuhakosken risteysalueen läheisyyteen molempiin suuntiin asetettaisiin nopeusnäyttötaulut.

 

Kuhakosken sillalle toteutettiin vuonna 2021 uudet kaiteet kunnan osallistavan budjetoinnin rahoituksella. Samalla Kuhakosken aluetta markkinoitiin mm. paikallislehdessä ja somessa. Markkinoinnin seurauksena Kuhakoskea tultiin ihailemaan kauempaakin ja vierailijat synnyttivät uutta liikennettä Valkjärventielle sekä aiheuttivat ongelmia mm. pysäköidessään ajoneuvonsa Valkjärventien ja Sahamäentien varteen.

 

Kuhakosken silta sijaitsee alueella, jonka maanomistus on nk. yhteismaata. Kuhakosken sillasta itään maapohja on yksityisen omistamaa maata ja Kuhakosken läheisyydessä on asuinrakennuksia, joista toisen asuinrakennuksen pihapiiri on Kuhakosken ylittävän sillan läheisyydessä.

 

Vastine pysäköintipaikkoihin

Valtuustoaloitteessa esitetään, että pysäköintiä varten varattaisiin nykyistä enemmän pysäköintipaikkoja, jotta ajorata molempiin suuntiin säilyisi esteettömänä esim. Sahamäentiellä.

 

Kuhakoskelle johtava liittymä sijoittuu Valkjärventien varteen. Sahamäentien liittymä sijaitsee Kuhakosken liittymää vastapäätä. Kuhakosken lähialueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa eikä kunnan maanomistusta. Valkjärventie on valtion maantie nro 11421, jonka kunnossapidosta ja parantamisesta vastaa Uudenmaan ELY-keskus. ELY-keskuksen omistamalla maantiealueella ei alustavan arvion mukaan olisi tilaa pysäköintipaikkojen toteuttamiseen. Maantiealueen leventäminen edellyttäisi suunnittelu- ja toteuttamissopimuksen laatimista ELY-keskuksen kanssa sekä hallinnollisen tiesuunnitelman ja rakentamista palvelevien asiakirjojen laatimista kunnan kustantamana. Lisäksi tulisi tiesuunnitelman mukaisesti ottaa lisää maantiealuetta haltuun naapurikiinteistöiltä ja varata rahaa pysäköintipaikkojen rakentamiseen. Valkjärventien pituuskaltevuus on varsin suuri Lopentien liittymää lähestyttäessä, joten pysäköintipaikkojen toteuttaminen Valkjärventien varteen ei tien pystygeometrian puolesta olisi suotavaa.

 

Sahamäentie on yksityistie, jonka kunnossapidosta ja parantamisesta vastaa Sahamäentien tiekunta. Nurmijärven kunta ei ole tässä vaiheessa osakkaana Sahamäentien tiekunnassa. Nurmijärven kunta voisi edistää pysäköintipaikkojen lisäämistä Sahamäentien varteen edellä kuvatulla tiesuunnitelmaprosessilla.

 

Nurmijärven ammattioppilaitos Keuda sijoittuu Lopentien varteen. Keudan tontilla on laajat pysäköintialueet, jotka ovat kesäisin vajaakäytöllä. Pysäköintialueiden yhteiskäytöstä voitaisiin neuvotella tontin omistajan kanssa. Kun jalankulku- ja pyörätie Lopentien varteen valmistuu, muodostuu myös Keudan suunnasta jalankulku- ja pyöräily-yhteys Kuhakoskelle.

 

Jos haluttaisiin, että kunta toteuttaisi esim. pysäköintialueen Kuhakosken alueen läheisyyteen, tulee kunnan hankkia maata alueelta. Tässä vaiheessa kunnassa ei ole tiedossa, olisiko joku maanomistaja halukas myymään maata Kuhakosken läheisyydestä pysäköintialueen toteuttamista varten. Kunnan maanhankintayksikön kanssa on keskusteltu asiasta ja he voivat selvittää mahdollisuutta hankkia maata pysäköintialueen toteuttamista varten, jos näin halutaan edetä. Jos maata saataisiin hankittua esim. Sahamäentien varresta, tulisi kunnan vielä sopia Sahamäentien tiekunnan kanssa pysäköintialueen toteuttamisesta, sillä uusi pysäköintialue lisäisi liikennettä Sahamäentiellä. Valkjärventien ja Kuhakosken väliin jäävä maa-alue on nk. yhteismaata. Pysäköintialueen toteuttaminen yhteismaan alueelle ei tulisi kysymykseen, koska maanpinta viettää voimakkaasti etelään yhteismaan alueella.

 

Vastine nopeusrajoituksen alentamiseen

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Valkjärventien nopeusrajoitusta alennettaisiin Lopentien risteyksestä Sahamäentien risteysalueen ohi Lepsämän suuntaan mäen alarinteeseen saakka nykyisestä (50 km/h) 30 km/h. Valkjärventien nopeusrajoituksesta ja sen alentamisesta vastaa Uudenmaan ELY-keskus. Tämän osalta valtuustoaloite lähetetään Uudenmaan ELY-keskukseen käsittelyä varten.

 

Vastine nopeusnäyttätauluun

Valtuustoaloitteessa esitetään vielä, että risteysalueen läheisyyteen molempiin suuntiin asennettaisiin nopeusnäyttötaulut, joiden on todettu alentavan ajonopeuksia. Nopeusnäyttöjä esitetään ilmeisesti osittain siksi, että Lepsämän suunnasta lähestyttäessä Kuhakosken risteysaluetta on näkyvyys huono osittain tien geometrian ja osittain tiheän kasvillisuuden vuoksi.

 

Nurmijärven kunta on asettanut useita kiinteitä nopeusnäyttötauluja pääasiassa maanteiden varsilla olevien koulujen läheisyyteen. Myös Valkjärventiellä on kiinteät nopeusnäyttötaulut Valkjärven koulun läheisyydessä. Kuhakosken risteysalue ei välttämättä olisi sellainen kohde, johon kiinteät nopeusnäytöt asennettaisiin, jos nopeusnäyttöjä haluttaisiin kunnassa vielä asentaa lisää. Myös nopeusnäyttöjen asentamisesta tulisi sopia ELY-keskuksen kanssa, koska Valkjärventie on valtion maantie ja kuntakaan ei saisi toteuttaa toimenpiteitä Valkjärventiellä ilman ELY-keskuksen lupaa.

 

Jos kasvillisuus haittaa näkemäolosuhteita maantiealueella, tulisi ELY-keskuksen hoitaa näkemäraivauksia. Tämän osalta valtuustoaloite lähetetään Uudenmaan ELY-keskukseen tiedoksi ja toimenpiteitä varten. Jos kasvillisuus haittaa näkemäolosuhteita yksityisteiden tai tonttiliittymien liittymäalueilla, tulisi maanomistajien poistaa kasvillisuutta kyseisistä kohdista.

 

Valkjärventietä kohti Lopentietä ajettaessa saattaa Sahamäentien risteys tulla autoilijalle yllättäen, koska Valkjärventien pituuskaltevuuden vuoksi näkemäolosuhteet eivät ole kovin hyvät. Näin ollen Valkjärventielle Sahamäentien risteyksestä länteen olisi hyvä asettaa sivutien risteyksestä varoittava liikennemerkki. Tämän osalta valtuustoaloite lähetetään myös ELY-keskukseen tiedoksi ja toimenpiteitä varten.

 

Nurmijärven kunta on yhteistyössä Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa käynnistämässä maantien 132 Lopentien jalankulku- ja pyörätien rakentamista välille Klaukkalantien-Klaukkalan kehätien risteys – Nummenpääntie (mt1322). Jalankulku- ja pyörätien rakentaminen käynnistynee keväällä 2022. Jalankulku- ja pyörätie toteutetaan Lopentien pohjoisreunaan ja Kuhakosken alue sijoittuu Lopentien eteläreunaan. Keudan kohdalle toteutettavan kevyen liikenteen alikulkukäytävän ja Lopentien eteläreunan jalankulku- ja pyörätien (pituus 200 m) kautta muodostuu jalankulun ja pyöräilyn reitti Kuhakosken alueelle. Jalankulun ja pyöräilyn reitti parantaa omalta osaltaan Kuhakosken saavutettavuutta.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää edellä esittelytekstissä ilmenevin perustein, että Kuhakosken pysäköintialueen toteuttamisen osalta kunta käynnistää maanhankintaneuvottelut lähialueiden maanomistajien kanssa pysäköintitarpeen ratkaisemiseksi sekä keskustelee Sahamäentien tiekunnan edustajien kanssa.

Lisäksi tekninen lautakunta päättää, että Valkjärventien nopeusrajoituksen alentamisen, näkemäraivausten ja sivutien risteyksestä varoittavan liikennemerkin osalta valtuustoaloite lähetetään Uudenmaan ELY-keskukseen tiedoksi ja toimenpiteitä varten.

Tekninen lautakunta päättää vielä, että näkemäraivausten osalta valtuustoaloite lähetetään Sahamäentien tiekunnalle tiedoksi ja toimenpiteitä varten ja että nopeusnäyttötaulujen asentamista Kuhakosken liittymäalueelle ei tässä vaiheessa edistetä. 

Tekninen lautakunta antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esittelytekstin mukaisen vastineen Taneli Kalliokosken ym. valtuustoaloitteeseen.

Tekninen lautakunta esittää, että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja että se todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Pöytäkirja tarkistetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi@nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Keskustelun kuluessa Taipale esitti mm. Latvan, Jaakola-Siimeksen ja Diakiten kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään ELY-keskuksen kanta pysäköintipaikkahankkeeseen sekä Sahamäentien tiekunta ja vaikutusalueen maanomistajat osallistetaan hankkeen suunnitteluun.

 

Puheenjohtajan tiedustellessa, voiko lautakunta olla yksimielinen Taipaleen palautusesityksestä, lautakunta ilmaisi olevansa yksimielinen.

 

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa aloitteen uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään ELY-keskuksen kanta pysäköintipaikkahankkeeseen sekä Sahamäentien tiekunta ja vaikutusalueen maanomistajat osallistetaan hankkeen suunnitteluun.

 

 

 

 

 

Tekninen lautakunta 27.11.2025 § 72   

 

 

 

Kunnasta tiedusteltiin 4.3.2022 ELY-keskuksen kantaa esityksiin, jotka koskevat ELY-keskuksen hallinnoimaa Valkjärventietä, maantietä 11421. ELY-keskuksen lausunto 28.3.2022 on pykälän liitteenä.

 

Lausunnossaan ELY-keskus toteaa, että ELY-keskus ei alenna Valkjärventien nopeusrajoitusta Kuhakosken kohdalla, koska jyrkän ylämäen vuoksi jo nykyisellä nopeusrajoituksella 50 km/h raskaalla liikenteellä on vaikeuksia päästä mäki ylös. ELY-keskuksesta todetaan, että pysäköinti Valkjärventien pientareella on Kuhakosken kohdalla kielletty. Perusteena tähän on tieliikennelain 37 §, jonka mukaan ajoneuvoa ei saa pysäköidä niin, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä. Tämän lisäksi ajoneuvoa ei saa pysäköidä risteyksessä, mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa taikka sellaisen läheisyydessä, sulkuviivan kohdalla tai linja-autopysäkillä. ELY-keskus on päättänyt asentaa Valkjärventielle Sahamäentien liittymän pohjoispuolelle liikennemerkin A22 varoittamaan Sahamäentien liittymästä.

 

Tiekunnan puheenjohtaja kertoi 31.10.2025, että vierailijoita Kuhakoskella on ollut jonkin verran ja eniten kävijöitä käy viikonloppuisin. Pahimmillaan Sahamäentien molempiin reunoihin oli pysäköity autoja, joten esim. pelastuskaluston pääsy tienvarren kiinteistölle olisi vaikeutunut. Em. syystä Sahamäentien tiekunta on asettanut liikennemerkit pysäköinti kielletty Sahamäentien itäreunaan lähelle Valkjärventien risteystä. Puheenjohtaja kertoi, että pysäköintikieltoa noudatetaan tyydyttävästi. Yhden kiinteistön omistaja on laittanut kiinteistönsä kohdalle vielä keppejä pysäköintikieltoa tehostamaan. Sahamäentiellä ei ole kunnan maanomistusta ja tienvarren kiinteistöt ovat pääosin rakennettuja asuinkiinteistöjä.

 

Kunta teetti selvityksen Ramboll Finland Oy:llä mahdollisuuksista toteuttaa Kuhakoskea varten pysäköintialue Kuhakosken läheisyyteen. Selvitys on pykälän liitteenä. Selvityksessä tutkittiin neljä eri vaihtoehtoista paikkaa pysäköintipaikkojen toteuttamiseen. Vaihtoehdon 1 alueella Lopentien-Valkjärventien pohjois-länsikulmassa olisi hyvin tilaa pysäköintialueelle ja se olisi lähellä Kuhakoskea, mutta alue on yksityisen omistuksessa. Vaihtoehdossa 2 ehdotettiin Keudan pysäköintialueen mahdollista yhteiskäyttöä. Vaihtoehdossa 3 ehdotettiin Valkjärventien liittymän siirtämistä hiukan pohjoiseen, jolloin pysäköintialue saataisiin toteutettu Valkjärventien eteläpuolelle lähelle Kuhakoskea. Vaihtoehto 3 pienentäisi Kuhakosken tulvimisaluetta, sillä maksimitulvakorkeus on lähellä nykyisen tienpientareen korkeutta. Myös vaikutus uoman luontoarvoihin olisi selvityksen mukaan merkittävä, joten em. näkökulmista vaihtoehto 3 ei tulisi kysymykseen. Vaihtoehdossa 4 ehdotettiin pysäköintialueen toteuttamista Valkjärventien varteen Kuhakosken länsi-/eteläpuolelle. Alueella olisi hyvin tilaa pysäköintialueen toteuttamiseen, mutta tämä vaihtoehto olisi kaukana Kuhakosken näköalapaikasta ja kunnalla ei ole täälläkään maanomistusta.

 

Vaihtoehdon 1 osalta em. Rambollin selvityksessä tutkittiin vielä vaihtoehtoja pysäköintipaikkojen toteuttamiseen yksityisen maalle Lopentien-Valkjärventien liittymän pohjois-länsikulmassa. Vaihtoehtotarkasteluja tarvittiin, koska kunta käynnisti neuvottelut kyseisen kiinteistönomistajan kanssa. Kunnan maanhankinnasta tiedusteltiin, olisiko kyseinen kiinteistönomistaja valmis luovuttamaan maata kunnalle pysäköintialueen rakentamiseen. Neuvottelujen jälkeen on ilmennyt, että kiinteistönomistaja ei ole halukas luovuttamaan maata kunnalle pysäköintialueen toteuttamista varten kunnan tarjoamalla hinnalla. Hän olisi valmis vuokraamaan maata kunnalle ja vuokraamiseen liittyy monenlaisia kiinteistönomistajan asettamia ehtoja, joihin kunta ei halua tai voi sitoutua (esim. Uudenmaan ELY-keskuksen edellyttämä suoja-alue maantien 132 keskilinjasta ym.). Kyseisellä maa-alueella maapohja on heikosti kantavaa, joten pysäköintialueen rakentaminen olisi todennäköisesti kallista. Mm. tästä syystä kunnan ei kannata rakentaa pysäköintialuetta vuokramaalle.

 

Maantien 132 Lopentien jalankulku- ja pyörätie on valmistunut välille Klaukkalantie-Nummenpääntie. Keudan pysäköintialueelta on reilut 400 metriä pitkä turvallinen jalankulku- ja pyöräily-yhteys Kuhakosken näköalapaikale. Kunnasta on alustavasti tiedusteltu Keudan edustajilta mahdollisuutta merkitä Kuhakosken pysäköintipaikkoja Keudan pysäköintialueelle. Keudan edustaja on todennut, että pysäköintipaikkojen merkitseminen saattaisi olla mahdollista, jos pysäköinti olisi lyhytaikaista eikä sitä mahdollistettaisi kouluaikana. Myös ELY-keskus toteaa lausunnossaan, että se pitää hyvänä ajatuksena pysäköinnin järjestämistä läheisen ammattioppilaitos Keudan pysäköintialueella. ELY-keskus pitää myös mahdollisena, että jalankulku ja pyöräily Kuhakosken suuntaan voitaisiin opastaa Lopentien jalankulku- ja pyörätietä pitkin.

 

Kuhakosken pysäköintipaikkojen merkitseminen Keudan pysäköintialueelle sekä jalankulku- ja pyöräilyreitin merkitseminen maantien 132 Lopentien länsireunan jalankulku- ja pyörätielle Keudan pysäköintialueelta Kuhakoskelle olisi kunnan näkökulmasta edullisin ratkaisu lisätä Kuhakoskella vierailevien pysäköintipaikkoja. Pysäköintipaikoista ja jalankulun ja pyöräilyn yhteydestä voitaisiin laittaa tiedot ainakin niille internet-sivuille, joissa Kuhakoski on mainittu nähtävyytenä, kuten esim. www.suomenvesiputoukset.fi ja www.retkipaikka.fi.

 

 

Esittelijä

Tekninen johtaja

 

Esitys

Tekninen lautakunta päättää, että valtuustoaloitteen tarkoittamassa Kuhankosken alueen liikenneturvallisuuden parantamisessa voidaan edetä esittelytekstin mukaisesti.

Lisäksi tekninen lautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esittelytekstin mukaisen vastineen Taneli Kalliokosken ym. valtuustoaloitteeseen.

Tekninen lautakunta esittää, että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja se todetaan loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirja tarkistetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu

Hallintojohtaja Katja Vuorinen

Hallintopäällikkö Outi Kylväjä

Hallintopäällikkö Hanna-Maria Grandell

Toimialasihteerit

Liikenneinsinööri Pia Korteniemi

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 01.12.2025 § 222   

 

 

 

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Esitys

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää

 

1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä

 

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

 

 

 

Valtuusto 10.12.2025       

1065/00.02.00.02/2021  

 

 

 

Esitys

Kunnanvaltuusto päättää

1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Päätös