RSS-linkki
Kokousasiat:http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 23.10.2025/Asianro 53
Lepsämän päiväkodin nimen muuttaminen 1.1.2026 alkaen
Sivistyslautakunta 23.10.2025
1483/02.08.00/2024
Lepsämän päiväkodin lapsiryhmien sekä Lepsämän koulun Lintumetsän toimipisteen luokkien toiminta siirtyy lokakuun 2025 aikana uuteen Kaikumetsä-nimiseen kiinteistöön.
Uuden kiinteistön nimeämisen taustalla on kiinteistön suunnitteluvaiheessa tehty kysely päiväkodin ja koulun lapsille, heidän huoltajilleen sekä päiväkodin ja koulun henkilöstölle. Lukuisista nimiehdotuksista lopullisen ratkaisun Kaikumetsä-nimen käytöstä teki sivistyslautakunta 27.3.2025.
Kiinteistön valmistumisen ja käyttöönoton vaiheessa esitetään Lepsämän päiväkodin nimen muuttamista Kaikumetsän päiväkodiksi 1.1.2026 alkaen. Päiväkodin nimen muuttamiseen liittyen on kuultu henkilöstöä. Päiväkodin nimen yhtenäistäminen kiinteistön nimen mukaiseksi koetaan toimivampana ja käytännöllisempänä ratkaisuna kiinteistön käyttäjille sekä jatkossa varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen.
Päiväkodin nimen muuttamisen yhteydessä on hyvä samalla todeta, että Lepsämän koulun Lintumetsän toimipisteestä käytetään nimeä Lepsämän koulun Kaikumetsän toimipiste 1.1.2026 alkaen.
Kunnan hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää tehtäväalueellaan yksiköiden hallinnollisista yhdistämisistä ja uusien toimintayksiköiden perustamisesta.
Esittelijä
Sivistysjohtaja
Esitys
Sivistyslautakunta päättää Lepsämän päiväkodin nimen muuttamisen Kaikumetsän päiväkodiksi 1.1.2026 alkaen.
Valmistelija
Varhaiskasvatuspäällikkö Marianna Kokko puh. 040 317 2201
Päätös