Dynasty tietopalvelu
Nurmijrven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Esityslista 22.10.2025/Asianro 57



Kokousasian teksti

 

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2024 (hyvltk)

 

Hyvinvointilautakunta 22.10.2025       

172/00.03.00/2025  

 

 

Tarkastuslautakunta on arvioinut kunnan ja kuntakonsernin toimintaa vuodelta 2024 ja esittää arviointikertomuksessa arviointinsa tulokset.

 

Valtuusto on käsitellyt arviointikertomusta kokouksessaan 21.5.2025 § 44. Valtuusto päätti velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Tarkastuslautakunnan johtopäätöksistä ja suosituksista ja niihin annettuihin vastineisiin kohdistuu hyvinvointilautakunnan alaiseen toimintaan seuraava kohta:

”Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan valtuustotason toiminnallisten tavoitteiden määrä on valtaisa. Tarkastuslautakunta suosittaa asettamaan tavoitteet niin, että myös tavoitteiden toteutumisen vaikuttavuutta voidaan arvioida. Tavoitteille tulisi asettaa selkeät mittarit, joihin tavoitteiden toteutumista voisi verrata.”

 

Arviointikertomus 2024 sekä sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastaukset tarkastuslautakunnan havaintoihin ovat liitteinä.

 

 

Esittelijä

Sivistysjohtaja

 

Esitys

Hyvinvointilautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteessä olevat vastaukset alaisensa toiminnan osalta.

 

Valmistelija

Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

Päätös