Dynasty tietopalvelu
Nurmijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Maankäyttölautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 39


Kokousasian teksti

 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin

 

Maankäyttölautakunta 25.11.2025 § 39  

   

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännössä voidaan määrätä vastaava oikeus koskemaan myös lautakuntia ja liikelaitoksen johtokuntia.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 38 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 40 §:n 2 momentin mukaan lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Hallintosäännön 40 §:n 3 momentin ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat, joita ei tarvitse ilmoittaa ottomenettelyyn:

-          kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

-          opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

-          työryhmän asettaminen

-          tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset

-          ajoneuvojen korvauspäätökset siirto- ja varastointikustannuksista

-          vaikutuksiltaan vähäisten ja vähäistä merkittävämpien luonnosvaiheen asemakaavojen nähtäville asettaminen 

-          irtaimen omaisuuden siirtäminen, myyminen ja hävittäminen.

 

Otto-oikeutta ei ole seuraavissa asioissa:

-          lain tai asetuksen mukaisissa lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevissa asioissa

-          yksilöön kohdistuvissa opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioissa

-          kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirretyissä asioissa, jos asianomaiset kunnat niin sopivat

-          henkilöstöä koskevissa päätöksissä lukuun ottamatta vakinaiseen virkaan ottamista koskevat päätökset.

 

Ilmoitus otto-oikeuden alaisesta päätöksestä on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Ottomenettelyyn on ilmoitettu 21.10.–17.11.2025 seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

Kiinteistöinsinööri

29.10.2025 § 8 Tonttijaon muutoksen hyväksyminen Rajamäen asemakaavan korttelissa 1734

29.10.2025 § 9 Tonttijaon muutoksen hyväksyminen Kirkonkylän asemakaavan korttelissa 2405

05.11.2025 § 10 Tonttijaon ja tonttijaon muutoksen hyväksyminen Kirkonkylän asemakaavan

korttelissa 2405

 

Maankäyttöpäällikkö

21.10.2025 § 111 Maa-alueen vuokraaminen matkaviestintukiasemaa varten tilasta

543-401-16-508 Kylänpään alueelta, Telia Towers Finland Oy

21.10.2025 § 112 Vuokratontin myynti, Rajamäki Kylänpää 543-1-742-1, Puronvarsi 2

23.10.2025 § 113 Vuokratontin myynti, Lepsämä Lintumetsä 543-6-253-1, Haikarankuja 2

28.10.2025 § 114 Omakotitontin vuokraus, Rajamäki 543-1-723-1 Retiisikuja 2

31.10.2025 § 115 Maa-alueen vuokraaminen matkaviestintukiasemaa varten tilasta 543-414-7-38, DNA Tower Finland Oy

04.11.2025 § 116 Määräalojen osto tilasta 543-401-16-248 Kulmala

07.11.2025 § 117 Määräalan myyminen kiinteistöstä 543-401-16-417, Mäkeläntie 6 Kortteli 1062, tontti 2

11.11.2025 § 118 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-696-1 Kurjenjalankuja 8

11.11.2025 § 119 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-696-2, Kurjenjalankuja 6

11.11.2025 § 120 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-696-4, Kurjenjalankuja 2

11.11.2025 § 121 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-695-1, Vaiverontie 5

11.11.2025 § 122 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-695-2, Vaiverontie 3

11.11.2025 § 123 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-693-3, Korpikaislantie 21

11.11.2025 § 124 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-693-1 Korpikaislantie 25

11.11.2025 § 125 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-696-3 Kurjenjalankuja 4

14.11.2025 § 126 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-681-1 Suopursuntie 46

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä ne viranhaltijoiden päätökset tiedoksi, joiden osalta ei ole käytetty otto-oikeutta määräaikaan mennessä ja todeta, ettei lautakunta käytä otto-oikeuttaan niiden päätösten osalta, joissa oikaisuvaatimusaika on voimassa.

 

Valmistelija

maankäyttövalmistelija Maiju Laitala, maiju.laitala(at)nurmijarvi.fi

hallinnon asiantuntija Pia Raukamo, pia.raukamo(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.