Dynasty tietopalvelu
Nurmijrven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Maankäyttölautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 35


Kokousasian teksti

 

 

Maankäyttölautakunnan kokoukset ja pöytäkirjojen nähtävä pito 2026

 

Maankäyttölautakunta 25.11.2025 § 35     

1289/00.02.05/2025  

 

 

Hallintosäännön 131 §:n mukaan

 

”Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.”

 

Kokouskutsun ja esityslistan toimittamisesta ja siihen liittyvistä määräajoista säädetään kunnan hallintosäännössä. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali toimitetaan sähköisesti tallentamalla asiakirjat luottamushenkilöiden verkkopalveluun.

 

Esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäisiä kokousasioita, joihin ei liity erityistä tiedottamisintressiä tai mikäli erityisestä syystä asian valmistelua ei julkisteta ennen päätöksentekoa. Esityslistan liitteitä julkaistaan verkossa harkinnan mukaan ottaen huomioon kunnan asukkaiden tiedonsaanti-intressit.

 

Maankäyttölautakunta on päättänyt omalta osaltaan 21.8.2025 § 7 kokouskäytännöistä seuraavasti:

 Kokoukset pidetään lähtökohtaisesti läsnäolokokouksina varsinaisella kokouspaikalla. Jos sekä varsinainen jäsen että varajäsen ovat estyneitä osallistumaan läsnäolokokoukseen, kokoukseen on mahdollisuus osallistua etäyhteyden (teams) kautta. Puheenjohtaja voi harkintansa mukaan tapauskohtaisesti poiketa käytännöstä.

 Puheenjohtaja voi kuitenkin niin katsoessaan määrätä kokouksen pidettäväksi kaikkien osallistujien osalta läsnäolokokouksena tai kokonaan etäkokouksena.

 Viranhaltijat/asiantuntijat voivat soveltuvin osin osallistua toimielinten kokouksiin läsnä tai etänä.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön mukaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään. Toimielimet päättävät itse pöytäkirjojensa nähtävänä pidosta.

 

Pöytäkirjan mahdollisimman pikainen nähtävänä pito parantaa osaltaan hallinnon tehokkuutta sekä nopeuttaa päätöksen täytäntöönpanoa ja lainvoimaiseksi tuloa.

 

Kunnanhallitus on 20.10.2025 § 186 päättänyt

 

1. antaa lautakunnille ja johtokunnille ohjeen pöytäkirjan tarkastuskäytännöstä niin, että pöytäkirja tarkastetaan viikon kuluessa kokouspäivästä,

 

2. että kunnan viranhaltijoiden sekä kunnanhallituksen puheenjohtajan päätöspöytäkirjat pidetään nähtävänä päätöksentekoa seuraavana arkipäivänä, ellei viranomainen perustellusta syystä päätä muuta aikaa.

 

Esittelijä

Tekninen johtaja

 

Esitys

Maankäyttölautakunta päättää vuoden 2026 kokousten ja pöytäkirjojen nähtävillä pidon osalta seuraavaa:

  1. Maankäyttölautakunnan kokoukset pidetään vuoden 2026 aikana seuraavan aikataulun mukaisesti:
    • tiistai 20.1.2026 klo 17.00
    • tiistai 24.2.2026 klo 17.00
    • tiistai 17.3.2026 klo 17.00
    • tiistai 28.4.2026 klo 17.00
    • tiistai 2.6.2026 klo 17.00
    • tiistai 25.8.2026 klo 17.00
    • tiistai 15.9.2026 klo 17.00
    • tiistai 27.10.2026 klo 17.00
    • tiistai 1.12.2026 klo 17.00
  2. Maankäyttölautakunnan kokouskutsu esityslistoineen ja liitteineen toimitetaan kokousta edeltävän viikon aikana sähköisesti lautakunnan jäsenille ja varajäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajalle, kunnanhallituksen lautakuntaan valitsemalle edustajalle niin, että se julkaistaan luottamushenkilöiden extranetissä kokousta edeltävän viikon aikana. Lautakunnan esityslista (normaali lista) on luettavissa kunnan kotisivuilla www.nurmijarvi.fi liitteineen pääsääntöisesti kokousta edeltävän viikon aikana.
  3. Maankäyttölautakunnan pöytäkirja tarkastetaan viikon kuluessa kokouspäivästä ja pöytäkirjat pidetään kuntalain mukaisesti yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla kahdeksantena (8) päivänä kokouksesta.
  4. Viranhaltijoiden päätökset asetetaan nähtäville päätöksentekoa seuraavana arkipäivänä. Päätökset ovat nähtävillä yleisessä tietoverkossa muutoksenhakuajan.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Hanna-Maria Grandell, hanna-maria.grandell(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu ympäristötoimen johtoryhmä, ympäristötoimen toimialasihteerit, konsernin hallintojohtaja ja hallintopäällikkö