Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://nurmijarvi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 41


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin

 

Hyvinvointilautakunta 17.06.2025 § 41  

    

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännössä voidaan määrätä vastaava oikeus koskemaan myös lautakuntia ja liikelaitoksen johtokuntia.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 38 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 40 §:n 2 momentin mukaan lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Hallintosäännön 40 §:n 3 momentin ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat, joita ei tarvitse ilmoittaa ottomenettelyyn:

-          kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

-          opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

-          työryhmän asettaminen

-          tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset

-          ajoneuvojen korvauspäätökset siirto- ja varastointikustannuksista

-          vaikutuksiltaan vähäisten ja vähäistä merkittävämpien luonnosvaiheen asemakaavojen nähtäville asettaminen 

-          irtaimen omaisuuden siirtäminen, myyminen ja hävittäminen.

 

Otto-oikeutta ei ole seuraavissa asioissa:

-          lain tai asetuksen mukaisissa lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevissa asioissa

-          yksilöön kohdistuvissa opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioissa

-          kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirretyissä asioissa, jos asianomaiset kunnat niin sopivat

-          henkilöstöä koskevissa päätöksissä lukuun ottamatta vakinaiseen virkaan ottamista koskevat päätökset.

 

Ilmoitus otto-oikeuden alaisesta päätöksestä on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Ottomenettelyyn on ilmoitettu 20.5.–10.6.2025 seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

 

Kirjastonjohtaja

2.6.2025 § 1 Nurmijärven kirjastojen kesäaukioloajat 2025

 

Nuorisopäällikkö

30.5.2025 § 1 Nuorisotilojen vakiokäyttövuorot kaudelle syksy 2025 – kevät 2026

 

Sivistysjohtaja

9.6.2025 § 39 Sivistysjohtajan päätösvallan delegointi hyvinvointilautakunnan tehtäväalueella 1.8.2025 alkaen

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä ne viranhaltijoiden päätökset tiedoksi, joiden osalta ei ole käytetty otto-oikeutta määräaikaan mennessä ja todeta, ettei lautakunta käytä otto-oikeuttaan niiden päätösten osalta, joissa oikaisuvaatimusaika on voimassa.

 

Valmistelija

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

Asian käsittely

Esittelijä toi tiedoksi 11.6.-16.6.2025 ottomenettelyyn ilmoitetut uudet viranhaltijapäätökset: 

 

Sivistysjohtaja

16.6.2025 § 40  Ratkaisuvallan delegointi henkilöstöasioissa hallinto- ja talouspalveluiden tulosalueella (sihy) 1.8.2025 alkaen

16.6.2025 § 41  Ratkaisuvallan delegointi henkilöstöasioissa sivistys- ja

hyvinvointitoimialalla 1.8.2025 alkaen

 

Esittelijä esitti, että lautakunta päättää merkitä ne viranhaltijoiden päätökset tiedoksi, joiden osalta ei ole käytetty otto-oikeutta määräaikaan mennessä ja todeta, ettei lautakunta käytä otto-oikeuttaan niiden päätösten osalta, joissa oikaisuvaatimusaika on voimassa.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.